Headlander
Uutinen

Double Fine julkisti seuraavan pelinsä

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Legendaarisen Tim Schaferin perustama Double Fine -pelistudio on paljastanut seuraavan projektinsa.

Futuristista retrohenkeä huokuva Headlander jatkaa Double Finen tutuksi tullutta omaperäistä ja varsin mielikuvituksellista linjaa. Kaksiulotteisissa ympäristöissä samoileva pelaaja ohjastaa irtopäätä, jonka voi kätevästi siirtää hahmosta toiseen. Luvassa lienee yhdistelmä räiskintää ja ongelmanratkaisua.

Julkistustraileri antaa julkaisuhaarukaksi toistaiseksi ainoastaan vuoden 2016. Myöskin alustat ovat vielä hämärän peitossa.

 

Pelit
Käsitellyt henkilöt
Lähteet