Uutinen

Demot palasivat WiiWareen

Esa Linna
Wiin latauspalvelu WiiWare sai tänään uuden ominaisuuden – demojen latauksen. Tosin viime vuoden puolella demojen lataus oli mahdollista lyhyen ajan, mutta nyt Nintendo lupailee ominaisuudesta pysyvää. Saatavilla olevat ilmaiset kokeiluversiot peleistä vaihtuvat kuitenkin väliajoin.

Tämän perjantain ladattavat demot ovat peleistä Furry Legends, Jett Rocket, ThruSpace ja Zombie Panic in Wonderland.
Pörröiset legendat pomppivat perjantain iloksi
Esa Linna

Esa "Kastle" Linna liittyi KonsoliFINin ylläpitoon vuoden 2008 alussa. Ensikosketus digitaaliseen pelaamiseen alkoi yli 30 vuotta sitten. Aktiivipelaamiseen palasi innostus, kun Kastle näki valon Wiin myötä. KonsoliFINin uran hauskin hetki on ollut saada haastattelu Michael Pachterilta.

Jes, hienoa. Viimeksikin tuli kaikki demot testattua ja osan peleistä ostin ihan kokoversioinakin.

Kaikkea muuta kuin turhuutta. Mukava päästä testaamaan ennestään tuntemattomia nimikkeitä ennen mahdollista ostopäätöstä. Näistäkin peleistä jokainen olisi jäänyt minulle täysin tuntemattomaksi ilman demoja. Demo sai minut jopa harkitsemaan ThruSpacen ostoa hetken aikaa. Ei ihan vetovoima riittänyt, mutta ei se kauaskaan jäänyt. Ehkä seuraavassa setissä löytyy sitten jotain oikeasti mielenkiintoista.

Sekä Nintendon että asiakkaiden kannalta win-win tilanne.