Uutinen

Codemasters irtisanoo työntekijöitään

Jaakko Herranen
Brittiläinen autopeleihin keskittynyt Codemasters karsii rankalla kädellä työntekijöitään. Tiedotteen mukaan tulevan kuukauden aikana irtisanotaan peräti 30 työntekijää.

Codemasters työstää paraikaa uusia osia F1- ja DiRT -sarjoihin. Kuuleman mukaan uudemmalle konsoliraudalle julkaistavan F1-pelin kehitystyö jatkuu normaaliin malliin, mutta DiRT-peli on myöhästymisuhan alla mahdollisten irtisanomisten vuoksi.

Codemasters on ollut hätää kärsimässä uuden konsoliraudan kanssa, eikä pelitalo ole saanut julkaistua vielä yhtään peliä Xbox Onelle tai PlayStation 4:lle. Monien yllätykseksi edellinen Grid-sarjan peli Grid Autosport nähtiin ainoastaan PC:llä, PlayStation 3:lla sekä Xbox 360:llä. Myös F1 2014 kaahaili ainoastaan edellä mainituille alustoille.
Jaakko Herranen

Jaakko "JaakkimO" Herranen liittyi KonsoliFINin riveihin vuoden 2013 alkupuolella tarkoituksenaan vahvistaa miehistövajeessa rypevää uutistoimitusta. Tasaisen uutisvirran myötä mies kohosi nopeasti KonsoliFINin uutistoimituksen johtoportaaseen saakka. Vierailuja on tehty myös Podcast-jäsenistöön ja arvostelupuolelle. KonsoliFIN-ajan kohokohtana mainittakoon reissu Saksan Gamescom-messuille vuonna 2014. Peliaiheisia kirjoituksia voi kaivella KonsoliFINin ohella muun muassa Tiltin sivuilta ja Pelaajan verkko- ja printtimediasta.