Uutinen

Arvostelussa Call of Duty: Ghosts

Tero Lepistö
Jokavuotinen Call of Duty saapui tällä kertaa entistä laajempana rintamana kauppojen hyllyille, kun perinteisten alustojen ohella myös PlayStation 4 sai oman versionsa pelistä heti laitteen julkaisussa. Vaikka Infinity Wardin työstämä Ghosts tarjoaa sooloräiskijöille kokonaan uudet puitteet tarinan osalta, tuntuu hektinen räiskintä muutoin varsin tutulta.

Esa Mäkijärvi testasi, miltä suosittu reaktiohippa maistuu uuden sukupolven sisuksissa. Arvion pääset lukemaan täältä.

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vuoden 2010 tienoilla ylläpidon portit avautuivat aina yhtä kiitollisen moderointipestin kautta. Hiljalleen alkoi hivuttautuminen kohti arvostelupuolta, ja sittemmin enemmän tai vähemmän asiantuntevia artikkeleita onkin kerääntynyt jo enemmän kuin jaksaa laskea. Pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, vaikkakin arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.