Assassin's Creed III on Ubisoftin viimeinen maksuton syntymäpäiväpeli
Kunnioitettavaan 30 vuoden ikään ehtinyt ranskalaisjätti Ubisoft on saamassa liki vuoden kestäneen ilmaispelien jakelunsa päätökseensä.
Kunnioitettavaan 30 vuoden ikään ehtinyt ranskalaisjätti Ubisoft on saamassa liki vuoden kestäneen ilmaispelien jakelunsa päätökseensä.
Ubisoft-pelitalon toimitusjohtaja Yves Guillemot on kertonut yhtiön olleen juttusilla Netflixin kanssa. Keskustelunaiheena kaksikolla on ajatus sarjasta, joka mitä todennäköisimmin perustuisi johonkin Ubisoftin pelisarjaan.
Paljoa tätä enempää Guillemot ei paljastanut. Vaihtoehtoja potentiaalisille sarjoille on toki useita aina Rayman-animaatiosta Assassin's Creedin ja Watch_Dogsin maailmaan sijoittuviin tuotantoihin.
Janne kävi katsastamassa uudet GameXpo-messut, ja kokemushan oli ihan positiivinen. Tarjolla mm. löytöjä eri vuosikymmeniltä.
Huhujen lukeminen on varsin hauskaa puuhaa, etenkin jos ne koskevat kauan odotettuja pelijulkaisuja. Yksi tämänlainen huhuilu koskee Ubisoftin ja Michel Ancelin kauan kehittelemää Beyond Good & Evil 2 -seikkailua.
Ubisoft hallitsee kiusoittelun jalon taidon. Tällä kertaa ranskalaisjätti härnää jälleen kerran pelaajien hartaasti odottamalla Beyond Good & Evil 2:lla.
Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemout jatkaa yhtiönsä linjaa ylistämällä keväällä ilmestyvää Nintendon konsolia.
Guillemout kertoo Gamespotin haastattelussa NX:n olevan uudenlainen lähestysmistapa ja "todellista Nintendoa", joka tuo markkinoille taas jotain uutta. Ubisoft-pomo kertoo myös NX:n laitteiston antavan mahdollisuuden tehdä sellaista, mitä ranskalaisyhtiö ei ole ennen peleissään tehnyt.
Nintendo NX:n on määrä ilmestyä kauppojen hyllyille maaliskuun 2017 loppuun mennessä.
Kolme Ezio Auditoren tähdittämää Assassin's Creed -seikkailua niputetaan nykyraudalle ja yksiin kansiin, kertoo julkaisijajätti Ubisoft.
Ubisoft on tarjoillut viime kuukaudet pelejään ilmaiseksi, vedoten pelitalon 30-vuotissyntymäpäiviin. Seuraavaksi vuorossa on The Crew -kaahailun PC-versio.
Pari vuotta takaperin ilmestynyt The Crew heittää pelaajat kurvailemaan varsin laajalle alueelle, sillä tutkailtavana on käytännössä koko Pohjois-Amerikka. Autopeleihin erikoistunut Tero Lepistö arvioi pelin kolmen tähden arvoiseksi tekeleeksi. Arvostelun voi lukaista täältä.