NES Golf löytyi esiasennettuna Nintendo Switchista
Nintendo Switchin sisuksista löytyi yllätys retropelaajille.
Nintendo Switchin sisuksista löytyi yllätys retropelaajille.
Legendaarisen italialaisen viiksivallun tuorein seikkailu Super Mario Odyssey on saamassa ajan hengen mukaisen valokuvamoodin.
Snapshot Mode -nimellä kulkeva ominaisuus mahdollistaa ajan pysäyttämisen omien tyyliteltyjen otosten näpsimistä ajatellen. Omia tekeleitä voi pienten muokkaismahdollisuuksien lisäksi ehostaa muodikkailla Instagram-tyylisillä filttereillä. Kunhan taideteos on valmis, voi moisen lähettää ihasteltavaksi suoraan oman älylaitteen näytölle ja täten vaikkapa kavereille tai sosiaaliseen mediaan jaettavaksi.
Nintendo julkaisi tänään 1.1.0-päivityksen Nintendo Switch Online -älylaitesovellukseensa.
Uusi Nintendo Direct -lähetys on katsottavissa YouTubessa keskiviikon ja torstain välisenä yönä klo 01:00 Suomen aikaa.
Mario on jättänyt putkimiehen hommat ainakin toistaiseksi taakseen, kertoo Nintendo hahmon virallisella esittelysivulla.
Italialainen viiksivallu on vaihtanut virallisen esittelysivun mukaan ammattinsa "kaikkeen siistiin ja sporttiseen". Miekkosen tärkeimmiksi harrastuksiksi mainitaan tätä nykyä esimerkiksi tennis, baseball, jalkapallo ja kilpa-autoilu.
Metroid: Samus Returns -uusioversio sisältää nokkelan kumarruksen vuonna 1991 ilmestyneen Metroid: Return of Samus -klassikon suuntaan.
Metroid: Samus Returns Collector's Edition -painoksen kansilehden kääntöpuoli noudattelee tarkasti alkuperäisen Game Boy -kotelon ulkoasua. Kunnianosoitus on viety jopa niin pitkälle, että mukana ovat niin alkuperäiset kuvakaappaukset kuin esittelytekstitkin – Official Game Boy Game Pak -leimaa unohtamatta. Keräilijäpainoksen kylkiäisiksi on lisäksi niputettu sarjan sävellyksiä sisältävä cd-levy.
Nintendon marssi mobiilipuolelle alkaa tuottaa tulosta Super Mario Run -juoksupelin latausmäärien huidellessa jo 150 miljoonan kappaleen paremmalla puolella.
Android- ja iOS-laitteiden yhteenlaskettu 150 miljoonaa latausta on kuitenkin lukuna hieman valheellinen, sillä määrään on laskettu kaikki pelin ilmaisversion kokeilumielessäkin ladanneet pelaajat. Nintendon toimitusjohtaja Tatsumi Kimishiman mukaan ainoastaan vajaat kymmenen prosenttia kaikista lataajista on sijoittanut rahaa päästäkseen tahkoamaan Super Mario Runin täysversiota.
Super Mario Odyssey poikkeaa Mario-perinteistä siinä, että mukana ei ole lainkaan sarjalle ominaisia elämiä – myöskään Game Over -ruutua ei tarvitse pelätä.
Ubisoft on vaikeuksissa Steepin Switch-version kanssa, väittää IGN:n Ranskan osasto verkkosivuillaan.
Nintendo vahvisti huhuissa pyörineen Classic Mini -version vuonna 1990 julkaistusta SNESistä.