The Game Awards julkisti gaalansa ehdokkaat – Death Stranding ja Control kärjessä
Suomi edustettuna kahdella eri julkaisulla.
Suomi edustettuna kahdella eri julkaisulla.
Vain Nintendo voi lanseerata pahvilevyt innovaationa, mutta onnistuuko japanilaisyhtiökään taikomaan laatoista menestysreseptiä?
Nintendon maalipyssyräiskintä sai lisäsisältöä varhain tänä aamuna.
Lyhyt video tarjoaa maistiaisia ARMS-tappelupelin uudesta hahmosta ja kentästä.
Julkaisija Dark Horse Comics ilmoitti sivustollaan tekevänsä yhteistyötä Nintendon kanssa sarjakuvan luomiseksi.
Tulevan Metroid-pelin korkeimman vaikeustason avaaminen tulee vaatimaan erillisen muovifiguurin ostamisen.
Nintendon maalipyssyräiskintä tullaan näkemään ensi kuussa anime-muodossa.
Yhdeksänhenkinen kehittäjäryhmä hakee Kickstarterin kautta rahoitusta nyrkkeilypelilleen, joka tuo vahvasti mieleen Nintendon tulevan ARMS-mäiskinnän.
Nintendo paljasti Splatoon 2:n julkaisupäivän viime yön Nintendo Direct -lähetyksessä.
Yhteensä noin puoli tuntia kestävä dokumentti pureutuu kehittäjien haastattelujen johdolla muun muassa kehitystyön alussa kaavailtuihin villeihin ideoihin sekä hahmo- ja maailmasuunnittelun saloihin.