Epic Games

Uutinen

Fortniten Chapter 6 tuo mukanaan Godzillan ja Baymaxin – Japani-henkinen traileri luikahti julki ennen aikojaan

Fortniten kuudennesta kaudesta on saatu vahvistuksia pelissä nähdyn trailerin verran.

Aiemmat huhut Godzillasta osoittautuvat uutisen loppuun upotetun trailerin perusteella pitävän paikkansa, minkä lisäksi päästään temmeltämään Japani-henkisessä miljöössä samuraimiekkojen kera. Myös Disneyn Big Hero 6 -leffasta tuttu Baymax on mukana osana kuudennen chapterin Season Passia.

Jaakko Herranen
Uutinen

The Rock tulee toistamiseen osaksi Fortniten hahmovalikoimaa, tällä kertaa Black Adamina

Fortnite saa uuden hahmotulokkaan DC-supersankari Black Adamista.

Varsin mukava mies Dwayne "The Rock" Johnson on visiteerannut Fortnitessa ennenkin, The Foundationin ääninäyttelijänä. Tällä kertaa miekkonen edustaa kuitenkin DC-leiriä Black Adam -hahmonsa trikoopuvussa. Toisen tuplaesiintymisen on tehnyt aiemmin Tom Holland, sekä Spider-Manina että elokuvamaailman Nathan Drakena.

Pitkään työstetyn Black Adamin ensi-ilta on ensi viikolla, 21. lokakuuta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Fortniten Marvel-teemainen kausi päättyi eeppisiin tunnelmiin – Galactuksen rellestystä seurasi kerralla 15 miljoonaa pelaajaa

Fortniten toisen chapterin neljäs kausi päättyi vähintäänkin eeppisiin tunnelmiin.

Marvel-teeman ympärillä pyörineen kauden päätös toi kuvioihin mahtipontisesti taivaanrannasta esiin astelleen Galactuksen. Kuten arvata saattaa, soppaa saapuivat sekoittamaan nopeasti niin Iron Man, Thor kuin Wolverinekin, pelaajan lennellessä ympäriinsä lasereita ampuvalla bussillaan – taustalla pauhaavaa rokkia unohtamatta. Koko hulabaloon voi katsastaa alta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Fortnite sai kylkeensä mahdollisuuden videopuheluihin – ominaisuus saapuu aluksi vain PC:lle ja PlayStationeille

Epicin Fortnite on saanut kylkiäisekseen mielenkiintoisen videopuhelumahdollisuuden.

Jotta kavereiden nassut saa näkyviin pelinäkymän reunaan, tarvii mobiililaitteelle ladata Epicin maksuttoman Houseparty-sovelluksen. Kunhan appiin on linkittänyt oman Fortnite-tilin, tupsahtaa videonäkymä pelin sivupalkkiin. Mukana voi olla myös kavereita, jotka eivät ole paraikaa battle royale -karkeloissa mukana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Fortnitessa vietetään halloweenia uuden pelimuodon, haasteiden, kosmeettisten esineiden ja live-keikan voimin

Halloween-riennot ovat vallanneet myös battle royale -ilmiö Fortniten palvelimet.

Kuluvan vuoden Fortnitemares-tapahtuma kantaa lisänimeä Midas's Revenge. Tällä kertaa manan maille päätyneet pelaajat saavat uuden mahdollisuuden heitellä kapuloita jäljellä olevien rattaisiin. Voimakkaassa Shadow-muodossa takaisin karkeloihin palaavat osallistujat voivat esimerkiksi ottaa haltuun ajoneuvoja, joilla lahdata edelleen elossa olevia kisailijoita.

Jaakko Herranen