Just Dance 2017
Ubisoft vahvisti Beyond Good & Evil 2:n kehitystyön olevan jälleen käynnissä
Ubisoft on vahvistanut Beyond Good & Evil -klassikon Facebook-sivulla pelin jatko-osan olevan todellakin työn alla.
Ubisoft kiusoittelee jälleen kerran Beyond Good & Evil -klassikon jatko-osalla
Ubisoft hallitsee kiusoittelun jalon taidon. Tällä kertaa ranskalaisjätti härnää jälleen kerran pelaajien hartaasti odottamalla Beyond Good & Evil 2:lla.
Ubisoft-pomo ylistää Nintendo NX-konsolia
Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemout jatkaa yhtiönsä linjaa ylistämällä keväällä ilmestyvää Nintendon konsolia.
Guillemout kertoo Gamespotin haastattelussa NX:n olevan uudenlainen lähestysmistapa ja "todellista Nintendoa", joka tuo markkinoille taas jotain uutta. Ubisoft-pomo kertoo myös NX:n laitteiston antavan mahdollisuuden tehdä sellaista, mitä ranskalaisyhtiö ei ole ennen peleissään tehnyt.
Nintendo NX:n on määrä ilmestyä kauppojen hyllyille maaliskuun 2017 loppuun mennessä.
Watch Dogs 2:n uusi traileri keskittyy tarinaan
Watch Dogs 2:n uudella trailerilla päästään näkemään lisää pelin tarinasta.
Ubisoft-alennukset valtasivat PlayStation Storen
Ubisoft on käynnistänyt PlayStation Storessa 30-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi mittavan alennuskampanjan.
South Park: The Fractured But Whole viivästyy ensi vuoden alkupuolelle
Ubisoftin työstämä South Park: The Fractured But Whole viivästyy ensi vuoteen.
Joulukuun julkaisuksi uumoiltu supersankariseikkailu vaatii vielä muutaman ylimääräisen kehityskuukauden. Ubisoftin mukaan kehittäjätiimi haluaa olla varma, että pelikokemus saavuttaa fanien korkealle kohonneet odotukset. Pelin parissa pakertavat myös yhdeksän vuotta pyörineen tv-sarjan luojat Matt Stone ja Trey Parker.
South Park: The Fractured But Whole julkaistaan uuden tiedon valossa vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä.
Italialaisen hurmurisalamurhaajan seikkailut niputetaan yksiin kansiin
Kolme Ezio Auditoren tähdittämää Assassin's Creed -seikkailua niputetaan nykyraudalle ja yksiin kansiin, kertoo julkaisijajätti Ubisoft.
Ubisoftin ilmaispelien kavalkadi jatkuu The Crew -kaahailulla
Ubisoft on tarjoillut viime kuukaudet pelejään ilmaiseksi, vedoten pelitalon 30-vuotissyntymäpäiviin. Seuraavaksi vuorossa on The Crew -kaahailun PC-versio.
Pari vuotta takaperin ilmestynyt The Crew heittää pelaajat kurvailemaan varsin laajalle alueelle, sillä tutkailtavana on käytännössä koko Pohjois-Amerikka. Autopeleihin erikoistunut Tero Lepistö arvioi pelin kolmen tähden arvoiseksi tekeleeksi. Arvostelun voi lukaista täältä.