The Division 2:n ilmainen kokeiluversio julkaistiin PC:n ja konsoleiden kauppapaikoille
Mikäli The Division 2 kiinnostaa, voi sitä nyt testata maksutta kätevän kokeiluversion ansiosta.
Tom Clancy's The Division 2:n trial-versio on linjoilla jatkossa pysyvästi, mutta pelaamaan pääsee toki rajoitetusti, kahdeksan tunnin verran. Tarjolla on koko emopeli sivu- ja päätehtävineen sekä yksin- ja moninpeleineen. Luotu hahmo siirtyy räiskinnän kokoversioon, mikäli seikkailua haluaa jatkaa vielä kahdeksan tunnin jälkeenkin.