Square Enix

Uutinen

Switchin viivästynyt Life is Strange -kokoelma sai julkaisupäivänsä syyskuun loppuun

Elämä on sangen omituista myös Nintendo Switchillä syyskuun lopusta alkaen.

Life is Strange -saagan alkuperäisen pelin sekä Deck Ninen kehittämän esiosa Before the Stormin sisältävä paketti saatiin aiemmin remasteroituna muille alustoille. Arcadia Bay Collection -nimeä tottelevan Switch-version julkaisua siirrettiin tuolloin aivan viime tingassa, mutta nyt valmista on siis tulossa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Square Enixin jättisatsaus Forspoken lipsahti ensi vuoden puolelle

Square Enix on päättänyt siirtää Forspoken-pelinsä julkaisua ensi vuoden puolelle.

Lokakuun julkaisuksi uumoillun Forspokenin kehitystyö on edennyt mukavasti ja Square Enixin Twitter-tiedotteen mukaan peli on jo käytännössä valmis. Viimeistely kuitenkin ottaa oman aikansa, joten julkaisua on päätetty suosiolla lykätä muutamalla kuukaudella. Toimintaropelluksen parissa pakertaa muun muassa Final Fantasy XV -kehittäjistä koostuva Luminous Productions.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ei mikä tahansa Harvest Moon, vaan Harvestella – Square Enixin peli yhdistelee elämäsimulaattoria ja roolipelaamista

Nintendo Direct Mini -lähetyksessä paljastettiin PC:lle ja Switchille ilmestyvä Harvestella.

Harvestella vaikuttaa alkuunsa hieman Harvest Moon -tyyliseltä maatilasimulaattorilta. Tarinan keskiössä ovat vuodenajat, joiden myötä myös pelimaailma muuttuu kauttaaltaan tarinan edetessä. Trailerin perusteella mukaan on heitetty myös JRPG-henkistä taistelua vihulaisia vastaan.

Jaakko Herranen
Uutinen

Final Fantasy XVI -traileri esittelee pelikuvaa ja Eikon-jättihirviöitä – julkaisu häämöttää vielä vuoden päässä

State of Play -lähetyksen päätteeksi nähtiin pelikuvavideotraileri Final Fantasy XVI:n tiimoilta.

Dominance-nimellä kulkeva kolmiminuuttinen pyörii hyvin pitkälti Final Fantasy XVI:n tarinan ja massiivisten Eikon-hirviöiden ympärillä. Viimeksi mainituista nähdään vanhoista tutuista ainakin Phoenix, Ifrit, Shiva, Bahamut, Titan, Ramuh ja Odin. Myös taistelusysteemi on vahvasti tapetilla, kuinkas muutenkaan.

Jaakko Herranen