Sony Interactive Entertainment

Uutinen

PlayStation 4 saa Uncharted-aiheisen ulkoasun

27. huhtikuuta ilmestyvä Uncharted 4: A Thief's End saa omalla kuosillaan varustetun konsolipainoksen.

Siniharmaata pelikonetta koristaa kuva Nathan Drakesta, Unchartedin logo sekä "Sic Parvis Magna" -teksti. Kyseinen lause on tuttu Draken kaulassa roikkuvasta sormuksesta, johon teksti on kaiverrettu. Erikoispainos pitää sisällään teratavun kiintolevyllä varustetun PlayStation 4:n sekä fyysisen painoksen Uncharted 4 -pelistä.

Miia Lyyra
Uutinen

Housemarquen uutukainen julkaistaan maaliskuun lopulla

Resogun- ja Dead Nation -kehittäjä Housemarque on viilailemassa tuoreinta nimikettään julkaisukuntoon. Alienation-räiskintä nähdään maaliskuun loppupuolella.

Aiemmin Alienationin oli uumoiltu ilmestyvän maaliskuun alussa, mutta Housemarquen Twitter-tilin mukaan julkaisupäivää on lykätty muutamalla viikolla. Ilmeisesti neljän pelaajan yhteistyöräiskinnän viimeistely vie astetta suunniteltua pidempään.

Jaakko Herranen
Uutinen

PS4:n Ratchet & Clank sai julkaisupäivän

Sony on vahvistanut Ratchet & Clankin julkaisupäivän Euroopassa.

Yksinoikeudella PlayStation 4:lle saapuva peli nähdään ensin Ranskassa 15. huhtikuuta, minkä jälkeen se ilmestyy muualla Euroopassa samaisen kuun 20. päivänä.

Henrik Savonen
Uutinen

Uncharted 4:n julkaisu viivästyy reilulla kuukaudella

Alun perin maaliskuun julkaisuksi tähdätty Uncharted 4: A Thief's End rymistelee kauppoihin vasta huhtikuun lopussa, kertoo kehittäjä Naughty Dog.

Harmittavan viivästyksen syyksi kerrotaan se hyvin perinteinen, eli pelin viimeistelyyn vaadittava ylimääräinen kehitysaika. Luovan johtajan Neil Druckmannin mukaan pelitalo huomasi kehityksen loppuvaiheessa, että tietyt avainkohtaukset vaativat vielä hieman lisää viilausta, jotta korkeat tavoitteet saavutettaisiin. Parhaaksi vaihtoehdoksi jäi julkaisupäivän lykkääminen muutamalla viikolla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uncharted 4 sai uuden trailerin sekä pelin kulisseihin vilkaisevan videon

Ensi vuonna ilmestyvästä Uncharted 4: A Thief's Endistä saatiin uutta kuvamateriaalia sekä lyhyen trailerin että kulisseihin tutustuvan videon muodossa.

Elokuvateattereissa nähty Man Behind the Treasure mahduttaa puolen minuutin kestoonsa jännityksessä pitelevän kohtauksen tunnelmaa luovan pianomelodian säestämänä. Video esittelee pääsankari Nathan Draken pohtimassa henkeäsalpaavan tilanteen keskellä, että millaisena tekijänä hänet tullaan historian kirjoissa näkemään.

Henrik Savonen
Uutinen

Helldivers on nyt saatavilla myös PC:lle

Magickasta tunnettu Arrowhead Studios on julkaissut neljän pelaajan twin stick -räiskintä Helldiversin myös PC:lle. Peli saapui jo aikaisemmin maaliskuussa Playstation-konsoleille.

PC-versiossa uutta on runsaat vaihtoehdot grafiikan suhteen, uudelleen määriteltävät kontrollit, sekä teksti-chatti. Tuttua Helldiversissa taas on muiden pelaajien vahingossa tai tarkoituksella räjäyttäminen, samaan tyyliin kuin Magickassa aikoinaan.

Helldivers on nyt saatavilla PC:lle, PS4:lle, PS3:lle, sekä PS Vitalle.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Sony on avannut kehittäjille lisää PlayStation 4:n suoritintehoja

Sony on päättänyt vapauttaa kehittäjien hyötykäyttöön PlayStation 4:n piileviä suoritustehoja.

FMOD-väliohjelmistosta ilmennyt päivitystiedosto paljastaa, että yhtiö on lisännyt PS4-pelien kehittäjille mahdollisuuden hyödyntää konsolin sisuksista löytyvän prosessorin seitsemättä suoritinydintä. Aiemmin kahdeksan ytimen AMD-prosessori on pyhittänyt ytimistään kuusi peleille, kun taas kaksi muuta ovat vastanneet eri taustaohjelmistojen, kuten käyttöjärjestelmän pyörittämisestä.

Henrik Savonen