Rempseää Sonic-henkeä huokuva musiikkivideo juhlistaa ikonisen siilin 35 vuoden taivalta
Sonic the Hedgehog on saanut päheän uuden kappaleen ja musiikkivideon synttärivuotensa kunniaksi.
SHINOBI: Art of Vengeance saa Switch 2 -julkaisunsa syyskuussa
SEGA tuo SHINOBI: Art of Vengeancen syksyn mittaan myös Switch 2:n valikoimiin.
Crazy Taxi: World Tour paljastui Xbox Games Showcasessa
Juuri päättynyt Xbox Games Showcase antoi ensimmäisen kunnon silmäyksen tulevaan Crazy Taxi -peliin.
Sonic Racing: CrossWorlds saa ensi vuonnakin uutta sisältöä – mukana menossa muun muassa Godzilla ja Evangelion
Sonic Racing: CrossWorldsin toinen DLC-vuosi lähestyy.
Viimeöisessä Summer Game Fest -tapahtumassa paljastetun trailerin mukaan kakkosvuoden sisältöön kuuluu tuttuun tapaan uusia crossover-DLC-paketteja. Vahvistettuina teemoina nähdään muun muassa Godzilla ja Evangelion, muiden "lisenssipakettien" jäädessä vielä pimentoon. Ennen kakkosvuotta nähdään kuitenkin vielä kaksi ykköskauden DLC-pakettia, ja ne esiteltiinkin myös samaisessa trailerissa.
Segan pitkään rummuttama "superpeli" on nyt virallisesti peruttu – klassikkosarjojen henkiinherättelyjä edelleen työn alla
Sega kertoi hieman surullisia uutisia pitkään rummuttamansa "superpelin" tiimoilta.
Alien: Isolation 2 palasi pinnalle – Sega julkaisi arvoituksellisen kiusoittelun pitkän hiljaisuuden jälkeen
Alien: Isolation 2 sai ensimmäisen uuden elonmerkkinsä.
Ecco the Dolphin: Complete -kokoelma julkistettiin – sisältää klassikkoja, mutta myös kokonaan uuden pelin
A&R Atelier on julkistanut varsin päheältä vaikuttavan Ecco the Dolphin: Complete -kokoelmapaketin.
Yakuza-klassikot päivitetään uudelle sukupolvelle – näin paljon pelien omistajat maksavat päivityksistä
SEGA on paljastanut päivityshinnat Yakuza 0:n, Kiwamin ja Kiwami 2:n nykysukupolven versioille.
Sonic Racing: CrossWorlds sai Minecraft-lisäosan – Steve, Alex ja Creeper kiihdyttävät mukaan kisaan
Ensimmäinen kuudesta Sonic Racing: CrossWorlds -lisäsisältöpaketista on nyt julkaistu.
Like a Dragon -studio paljasti Stranger Than Heaven -pelinsä trailerin kera
Yakuza/Like a Dragon -pelejä tehtailevan Ryu Ga Gotoku Studion upouusi nimike on paljastunut.
Aiemmin Project Century -koodinimellä kulkenut projekti on nyt virallisesti Stranger Than Heaven. Viime yön Summer Game Fest -tapahtumassa saatiin pelistä uusi traileri, joskin harmittavan minimaalisten tiedonmurusten kera. Tarinan kuitenkin tiedetään sijoittuvan ainakin osittain vuoden 1915 Japaniin ja studion peleille ominaista mätkintää ei ole ainakaan tyystin unohdettu, ehkäpä päinvastoin.
Vanha kunnon Ecco-delfiini tekee paluun sekä remasteroituna versiona että täysin uutena pelinä
Vanha kunnon Ecco-delfiini on tekemässä kaivattua paluutaan useammankin pelin voimin.
Sega Mega Drivellä käynnistyneen Ecco-sarjan luoja Ed Annunziata on pyrkinyt saamaan legendaarista pelisarjaa takaisin pinnalle jo pidemmän aikaa. Nyt moinen mahdollisuus on ilmeisesti tullut, sillä kehittäjä kertoo Xbox Wiressä työstävänsä kahdesta ensimmäisestä osasta uusioversioita vanhan tiimin kera sekä kaiken lisäksi vielä jotain aiheeseen liittyvää mysteeriprojektia.
Aivan uudenkarhea Dragon Age: The Veilguard maaliskuun PS Plus -valikoiman kiistattomana johtotähtenä
Sony rysäytti oikein kunnon PlayStation Plus -pelipläjäyksen maaliskuulle.
Segan retroninja palaa elokuussa – SHINOBI: Art of Vengeance sai julkaisupäivän sekä ensimmäisen trailerinsa
Joe Musashi sivaltaa taas!
SEGA rekisteröi lisää vanhoja tavaramerkkejään – nyt herätellään toiveita Skies of Arcadian paluusta
SEGA on jatkanut vanhojen tavaramerkkiensä rekisteröintiä herätellen fanien toiveita uusista peleistä.
Tiedossahan on, että SEGA työstää uusia versioita niin Crazy Taxista, Shinobista, Jet Set Radiosta kuin Golden Axestakin. Jokin aika sitten puolestaan uutisoimme "Ecco"- ja "Ecco the Dolphin" -tavaramerkkien rekisteröinnistä, mikä sai monet jo odottelemaan uutta delfiiniseikkailua.
SEGA rekisteröi parikin eri Ecco-tavaramerkkiä – polskiiko legendaarinen pullonokkadelfiini takaisin parrasvaloihin?
SEGA saattaa suunnitella tuovansa takaisin vielä lisää klassikkosarjojaan, huhuilee tarkkasilmäinen Gematsu-julkaisu X:ssä.
Nyt se on virallista: 10 vuotta sitten ilmestyneen Alien: Isolationin jatko-osa on vihdoinkin työn alla
Alien: Isolationille on luvassa jatkoa, vahvistaa Creative Assembly.
Alkuperäinen selviytymiskauhuilu Alien: Isolation julkaistiin kymmenisen vuotta takaperin ja jatko-osaa on fanien toimesta odoteltu siitä lähtien. Nyt Creative Assemblyn Alistair Hope vahvistaa moisen todellakin olevan varhaisessa kehitysvaiheessaan. Mitään muita yksityiskohtia ei vielä paljastettu, mutta eiköhän tiedonmurusia ala tipahdella projektin edetessä hiljalleen kohti julkaisuaan.
Persona-tekijöiden seuraava roolipelieepos Metaphor: ReFantazio on pian täällä – useamman tunnin mittaista demoa voi kokeilla nyt ilmaiseksi
Demolla mittaa saman verran kuin joillain kokoversioilla!
Goro Majimasta tulee merirosvo – Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii paljastui julkaisupäivän kera
Seuraavaksi jotain ihan muuta, sanoisi Monty Pythonin uutiskasvo.
Segan Like a Dragon (ent. Yakuza) -sarjan seuraava osa on paljastunut. Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii päästää pelaajan fanien kestosuosikki Goro Majiman saappaisiin. Häröydestään tuttu mies kertaa alla olevassa julkistustrailerissa itse viimeisen puolen vuoden tapahtumat, jotka lopulta ovat johtaneet nykyiseen piraattiuraan.
Epic Games Storen ilmaispeleissä Football Manageria ja Sniper Ghost Warrioria – ensi viikonkin nimikkeet selvillä
Epic Games Storen ilmaispelit ovat menneet torstaiseen tapaansa vaihtoon.
Segan tuleva suuren budjetin Crazy Taxi -teos on avoimen maailman massiivimoninpeli, kertoo tuore kuulumiskatsaus
Pikaisten rykäysten sijaan kaahaillaan isommassa kaupungissa ja hengaillaan muiden ihmisten kanssa.
Yakuza-peleihin pohjautuva televisiosarja nähdään lokakuussa Amazon Primessä
Like a Dragon / Yakuza -pelit muovautuvat televisiosarjaksi Amazon Primelle.
Sega ja Comedy Central työstävät vähintäänkin legendaariseen Golden Axe -mätkintään perustuvaa animaatiosarjaa
Sega kaivelee urakalla naftaliinistaan vanhoja pelisarjoja, nyt vuorossa on uuden pelisovituksenkin saava Golden Axe.
Vuonna 1989 käynnistynyt Golden Axe taipuu tällä kertaa animaatiosarjaksi, vieläpä Comedy Centralin toimesta. Luvassa on "hulvaton ja rakkaudella tehty kunnianosoitus" vähintäänkin legendaariseksi luettavalle pelisarjalle. Kymmenen jaksoa kattavan kokonaisuuden showrunnerina toimii American Dadinkin parissa hääräillyt Joe Chandler.
Kaikkien pelaajien suosikki Keanu Reeves tähdittää kolmatta Sonic-elokuvaa Shadow the Hedgehogin roolissa
Kolmas Sonic-elokuva on saanut varsin nimekkään ja aikalailla kaikkien rakastaman näyttelijäkiinnityksen.
SEEEEGAAAA! Japanilaisyhtiö teki viimeöisessä videopeligaalassa peräti viisi retropaljastusta puoleentoista minuuttiin
Sega tuo useamman klassikkosarjan takaisin!