Devolver Digital

Uutinen

Devolver Delayed Awards 2024 juhlisti julkaisijansa parhaita ensi vuodelle viivästyviä pelejä

Devolver Digital on julkistanut nipun ensi vuodelle viivästyviä nimikkeitää, omaan omintakeiseen tyyliinsä.

Devolverin tapaan myöhästymisilmoituksia ei tehdä siihen ihan tavanomaisimpaan tapaan vaan Devolver Delayed Awards 2024:n muodossa. Juhlallisella gaalavideolla palkitaan "sankarillisimmat kehittäjät, joilla on rohkeutta ja päättäväisyyttä siirtää pelinsä seuraavalle tilivuodelle 2025".

Jaakko Herranen
Uutinen

Hotline Miami Collection tuo pelisarjan molemmat osat Xbox Series X|S:lle ja PlayStation 5:lle

Hotline Miami -pelit saapuvat kokoelman muodossa uusille tehokonsoleille.

Parinkymmenen euron hintainen Hotline Miami Collection -paketti kätkee sisäänsä sekä vuoden 2012 Hotline Miamin että kolmisen vuotta myöhemmin ilmestyneen Hotline Miami 2: Wrong Numberin, kertoo julkaisija Devolver Digital. Kumpaisenkin pelin voi ostaa halutessaan myös erikseen ensimmäisen kustantaessa 10 euroa, jatko-osan vielä viisi euroa enemmän.

Jaakko Herranen
Uutinen

Matka Yomiin käynnistyy torstaina – julkaisutraileri nyt katsottavissa

Trek to Yomi -samuraiseikkailun 5. päivälle ajoittuva julkaisu on jo niin lähellä, että linjoille on heitetty julkaisutraileri.

Flying Wild Hog -studion työstämä Trek to Yomi heittää pelaajansa Hiroki-miekkamiehen sotisopaan suojelemaan hätää kärsivää kotikaupunkiaan. Komeus on toteutettu klassisten samuraielokuvien visuaalista tyyliä noudatellen varsin näyttävän oloisen toiminnan ollessa kuvattu ainakin enimmäkseen sivuttaisesta näkövinkkelistä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Loop Hero -kehittäjä venäläisille pelaajille: nostakaa piraattilippu ja torrentoikaa peli

Loop Hero -kehittäjä rohkaisee venäläisiä pelaajia piratisoimaan pelinsä.

Laajat talouspakotteet ovat kohdanneet Venäjää sen Ukrainaan tekemän sotilaallisen hyökkäyksen jälkeen. Venäläinen Loop Hero -kehittäjä Four Quarters rohkaiseekin nyt pelin ostamiseen kykenemättömiä lataamaan sen laittomasti netistä. Studio ei kuitenkaan tue Venäjän sotatoimia Ukrainassa.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Serious Sam rellestää seuraavaksi Siperiassa – uusi itsenäinen laajennus julkaistaan loppukuusta

Serious Sam suuntaa seuraavassa seikkailussaan kohti Siperiaa, paljasti Devolver Digital.

Serious Sam: Siberian Mayhemiä voisi kuvailla vuonna 2020 ilmestyneen Serious Sam 4:n itsenäiseksi laajennukseksi, jossa vakava protagonistimme suuntaa nimensä mukaisesti Siperian maisemiin. Tarjolla on viisi eri kenttää, joista jokainen on kyllästetty uusilla vihollistyypeillä ja tietysti eeppisillä pomotaisteluilla. Hurmeisen trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Serious Sam: Siberian Mayhem julkaistaan PC:lle tammikuun 25. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Akira Kurosawa -henkinen samuraiseikkailu Trek to Yomi sai uuden trailerin – julkaistaan keväällä 2022

Akira Kurosawa -henkeä huokuva Trek to Yomi esittäytyy uuden trailerin voimin.

Trek to Yomi kunnioittaa legendaarisia Akira Kurosawa -elokuvia mustavalkoisessa samurai-estetiikassaan. Pelimekaanisella puolella Hirokin verinen kostomatka etenee 2,5 ulottuvuudessa, taistelutilanteiden painottaessa erityisesti kärsivällisyyttä ja ajoitusta. Tarjolla on miekkojen ohella myös keihäitä, jousipyssyjä ja jopa jonkinmoisia pyssyjä. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Akira Kurosawan klassikkoelokuvista inspiraationsa saanut Trek to Yomi julkaistaan ensi vuonna

Devolver Digital esitteli eilisessä E3-lähetyksessään Trek to Yomi -samuraiseikkailun.

Muun muassa klassisista Akira Kurosawan samuraielokuvista inspiroitunut Trek to Yomi seurailee miekkamiestä, joka vannoo suojelevansa kyläänsä kaikilta uhilta. Niin ihmisiä kuin yliluonnollisempiakin vihulaisia sivallellaan halki, poikki ja pinoon varsin näyttävässä 2,5-ulotteisessa pelimaailmassa, kuten uutisen lopun trailerikin osoittaa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Devolver Digitalin vuodesta tulossa todella kiireinen – kiusoittelee viidellä vielä julkistamattomalla pelillä

Devolver Digitalin ensi vuoden julkaisukalenteri näyttäisi olevan kohtuullisen ruuhkainen, varsinkin uuden kiusoittelutwiitin valossa.

Julkaisija tiedustelee Twitter-seuraajiltaan, mitä viidestä – vielä paljastamattomasta – nimikkeestä nämä odottelevat ensi vuonna eniten. Näiden viiden lisäksi luvassa ovat ainakin Loop Hero, Shadow Warrior 3, Olija, Card Shark, Weird West sekä Boomerang X, joista kaikkien olisi tarkoitus ilmestyä seuraavan 12 kuukauden kuluessa.

Jaakko Herranen