Capcom

Uutinen

Resident Evil 5 julkaistaan uusiksi kesäkuussa

Capcom on päättänyt julkaista Resident Evil -säikyttelynsä nykykonsoleille takaperoisessa järjestyksessä. Sarjan kuudes ja ehkäpä kritisoiduin osa nähtiin maaliskuussa, joten nyt on Resident Evil 5:n vuoro.

Resident Evil 5 ei ole saanut kylkiäisikseen suurempia uudistuksia, vaan kyseessä on vanhalta konsoliraudalta tuttu versio. Mukana on toki kaikki peliin aiemmin julkaistu lisäsisältö ja ainoastaan PC:llä nähty No Mercy -moodi, mutta muutoin paketti on tuttua kauraa PlayStation 3:lta ja Xbox 360:ltä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Street Fighter V:n kolmas lisähahmo esittäytyy trailerilla

Viime helmikuussa PlayStation 4:lle ja PC:lle ilmestyneen Street Fighter V:n on vahvistettu saavan kolmannen lisäsisältöhahmonsa.

Seuraava peliin julkaistava hahmo, Ibuki, on veitsillä ja pommeilla kunnostautunut naispuoleinen ninja, joka on nähty sarjan peleissä aina Street Fighter III: New Generationin ajoista lähtien. Sekä varusteidensa että nopealiikkeisyytensä ansiosta hahmo luonnistuu erinomaisesti niin kauko- kuin lähitaisteluunkin. Tarkemmin hahmon liikearsenaalia pääsee tähyilemään oheisesta trailerista.

Henrik Savonen
Uutinen

Kolmas Resident Evil -animaatio työn alla

Capcomin Resident Evil -pelisarja taipuu animaatioelokuvaksi jo kolmannen kerran.

Resident Evil: Vendetta seurailee pelisarjastakin tutun Leon S. Kennedyn edesottamuksia zombien kansoittamassa maailmassa. Ilmeisesti Ducati on sankarille se mieluisin menopeli, sillä elokuva paljastettiin Tokyo Motorcycle Show -näyttelyssä.

Ensi vuonna julkaistavan Resident Evil: Vendettan ohjaajan pallilla istuu Takanori Tsujimoto, käsikirjoituksen on kynäillyt Makoto Fukami.

Jaakko Herranen
Artikkeli

90-luvun kovimmat turpakäräjät

16-bittisten aikakausi muistetaan paitsi lukuisista tasoloikistaan myös taistelupelien noususta myyntilistojen kuumimpaan kärkeen. Suurimpana kukkoparina tunkiolla telmivät rautaiseen pelattavuuteen luottanut Street Fighter 2 sekä kukkahattutätien vihalla ratsastanut Mortal Kombat jatko-osineen.
Tero Lepistö
Artikkeli

Ennakossa Street Fighter V

Viinin lailla vanhentunut Street Fighter viettää ensi vuonna kolmekymppisiään, mutta ajan kuluminen ei ole saanut klassista taistelupelisarjaa jättämään kehää nuoremmille sukupolville. Helmikuussa julkaistava Street Fighter V  toimi oivana keppihevosena, jonka varjolla toimittajat saatiin kutsuttua Helsingissä sijaitsevalle GB Gymille katsomaan tulevan osan tarjoamaa mätkintäkokemusta.

Markus Mesiä