Uutinen

Arvostelussa Fable Anniversary

Tero Lepistö
Microsoft jatkaa Halo Anniversaryn viitoittamalla tiellä tuomalla alkuperäisen Fablen takaisin parrasvaloihin kymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Useat muistavat pelin parhaiten sen luojan Peter Molyneuxin viljelemistä villeistä visioista, joista valtaosa jäi kuitenkin saavuttamatta. Siitä huolimatta ensimmäinen osa tarjosi varsin pätevää viihdettä aikanaan luoden vankat perusteet menestyksekkäälle sarjalle.

Xbox 360 -version visuaalinen ilme on ainakin saanut selkeän päivityksen, mutta miten muu kokonaisuus toimii nykyään? Ristiriitaisia tunteita aiheuttaneen uusvanhan Fable Anniversaryn arvion pääset lukemaan täältä.

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vuoden 2010 tienoilla ylläpidon portit avautuivat aina yhtä kiitollisen moderointipestin kautta. Hiljalleen alkoi hivuttautuminen kohti arvostelupuolta, ja sittemmin enemmän tai vähemmän asiantuntevia artikkeleita onkin kerääntynyt jo enemmän kuin jaksaa laskea. Pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, vaikkakin arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.