Uutinen

Luukku 13: PlayStation 4 tuli taloon

Tero Lepistö
PlayStation 4 on nyt majaillut tasan kaksi viikkoa Suomen maaperällä. Ensimmäinen erä myytiin odotusten mukaisesti välittömästi loppuun. Toinen aalto on parhaillaan rantautumassa maahan, kun Killzone-bundlet ilmestyvät kauppoihin lieventämään akuuttia saatavuuspulaa ainakin hetkellisesti.

TeRm0z lukeutuu niihin onnellisiin, jotka saivat seuraavan sukupolven ihmelaitteen testattavakseen jo julkaisupäivänä. Joulukalenterin 13. luukkuun on kasattu PlayStation 4:n aiheuttamia ensitunnelmia niin raudan, käytettävyyden kuin julkaisupelien osalta.

Artikkelin pääset lukemaan tästä. Alati päivittyvää joulukalenterille pyhitettyä ketjua seuraamalla pysyt kätevästi selvillä jo avattujen luukkujen annista.
Luukku 13: PlayStation 4 tuli taloon
Tero Lepistö

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vuoden 2010 tienoilla ylläpidon portit avautuivat aina yhtä kiitollisen moderointipestin kautta. Hiljalleen alkoi hivuttautuminen kohti arvostelupuolta, ja sittemmin enemmän tai vähemmän asiantuntevia artikkeleita onkin kerääntynyt jo enemmän kuin jaksaa laskea. Pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, vaikkakin arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.