Uutinen

Arvostelussa Metro: Last Light

Tero Lepistö
Ukrainalaisen 4A Gamesin Metro: Last Light ehti viivästellä useampaan otteeseen nyt jo edesmenneen THQ:n talousvaikeuksien kourissa. Ydintuhon jälkeiseen Moskovaan sijoittuva räiskintä sai lopulta uuden kodin Deep Silveriltä ja ehti vielä kesän kynnyksellä kauppojen hyllyille.

Jatko-osa muutaman vuoden takaiselle Metro 2033:lle ottaa selkeitä askeleita kohti valtavirtaa sujuvammalla räiskinnällään. Pystyykö peli kuitenkin välittämään samoja hienoja tunnelmia kuin pienoiseksi yllätyshitiksi noussut edeltäjänsä? Se selviää lukemalla TeRm0zin arvostelun täältä.

Mikäli arvostelusta jää jotain hampaankoloon, omat mietteet pelistä kannattaa kirjata Gamerankingiin tai osallistua keskusteluun foorumin puolella.

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vuoden 2010 tienoilla ylläpidon portit avautuivat aina yhtä kiitollisen moderointipestin kautta. Hiljalleen alkoi hivuttautuminen kohti arvostelupuolta, ja sittemmin enemmän tai vähemmän asiantuntevia artikkeleita onkin kerääntynyt jo enemmän kuin jaksaa laskea. Pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, vaikkakin arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.