Uutinen

Ubisoftilla monta rautaa tulessa

Jaakko Herranen
Vanha sananlasku kertoo, että pitää takoa raudan ollessa kuumaa. Tätä noudattaa antaumuksella ainakin Ubisoft, kun Ubisoft Toronton toimitusjohtaja Jade Raymond kertoi jo uuden Assassin’s Creed -pelin olevan työn alla.

Työn lähestyessä loppuaan Splinter Cell: Blacklistin kanssa, on Ubisoft Torontolla kädet täynnä töitä viiden uuden pelin parissa. Kahdesta suuresta julkaisusta Jade Raymond ei vielä kerro mitään, mutta työtä tehdään myös kahden täysin uuden nimikkeen parissa. Lisäksi Ubisoft Toronto kantaa kortensa kekoon vuonna 2014 julkaistavan Assassin’s Creed -pelin parissa. Ubisoft Toronton toimitusjohtaja Jade Raymond oli mukana tuottamassa kahta ensimmäistä Assassin’s Creed -sarjan peliä. Sen jälkeen sarja on kasvanut vuotuiseksi julkaisuksi ja Ubisoftin suurimmaksi pelisarjaksi.

Sam Fisherin saappaisiin pelaajat pääsevät elokuun 23. päivä, kun taas Assassin’s Creed IV: Black Flag julkaistaan lokakuun lopussa.
Jaakko Herranen

Jaakko "JaakkimO" Herranen liittyi KonsoliFINin riveihin vuoden 2013 alkupuolella tarkoituksenaan vahvistaa miehistövajeessa rypevää uutistoimitusta. Tasaisen uutisvirran myötä mies kohosi nopeasti KonsoliFINin uutistoimituksen johtoportaaseen saakka. Vierailuja on tehty myös Podcast-jäsenistöön ja arvostelupuolelle. KonsoliFIN-ajan kohokohtana mainittakoon reissu Saksan Gamescom-messuille vuonna 2014. Peliaiheisia kirjoituksia voi kaivella KonsoliFINin ohella muun muassa Tiltin sivuilta ja Pelaajan verkko- ja printtimediasta.