Uutinen

Bastion-tiimiltä Transistor

Jaakko Herranen
Ylistetystä Bastion-pelistään tuttu Supergiant Games on julkistanut uuden sci-fi-henkisen pelinsä Transistor.

Pelissä seurataan suurta miekkaa kantavan Red-nimisen nuoren naisen edesottamuksia hyvin sci-fi-tunnelmaisissa ympäristöissä. Julkistustrailerin perusteella Transistoria pelataan Bastionin tyyliin isometrisestä kuvakulmasta, mutta mukana lienee myös kaksiulotteisia kohtauksia. Tarkkakorvaisimmat huomanevat myös trailerissa laulavan Ashley Barrettin olevan tuttu jo Bastionin ikimuistettavalta soundtrackilta.



Supergiant Games ei ole ilmoitanut Transistor-pelin julkaisualustoja, mutta vuosi 2014 vihjaisi hyvin vahvasti uuteen konsolisukupolveen.
Jaakko Herranen

Jaakko "JaakkimO" Herranen liittyi KonsoliFINin riveihin vuoden 2013 alkupuolella tarkoituksenaan vahvistaa miehistövajeessa rypevää uutistoimitusta. Tasaisen uutisvirran myötä mies kohosi nopeasti KonsoliFINin uutistoimituksen johtoportaaseen saakka. Vierailuja on tehty myös Podcast-jäsenistöön ja arvostelupuolelle. KonsoliFIN-ajan kohokohtana mainittakoon reissu Saksan Gamescom-messuille vuonna 2014. Peliaiheisia kirjoituksia voi kaivella KonsoliFINin ohella muun muassa Tiltin sivuilta ja Pelaajan verkko- ja printtimediasta.