Uutinen

Vuoden ensimmäinen Xbox Onen päivitys linjoilla

Jaakko Herranen
Xbox One jatkaa tutuksi tullutta päivittymistään joulutauon jälkeen. Nyt linjoille on saapunut helmikuun käyttöjärjestelmäpäivitys. Lukuisia uudistuksia sisältävä päivitys pyrkii parantamaan Xbox Onen tarjoamaa käyttökokemusta entisestään.

Kenties näkyvin uudistus on jokaiselle pelatulle julkaisulle pyhitetty oma osionsa. Samalle alueelle on koottu kaikki kyseiseen peliin liittyvä informaatio pelaavista ystävistä tulostauluihin ja videoklippeihin saakka. Käyttöjärjestelmän ulkoasua voi myös päivityksen myötä kustomoida hieman enemmän haluamanlaisekseen tuomalla taustakuvan näkyvämmin esille.

Päivitys sisältää myös lukuisia muita parannuksia, joista voi lukea tarkemmin lähdelinkin takaa. Vastikään uutisoitu ohjainpäivitys on saapunut myös linjoille.

Liity keskusteluun KonsoliFINin foorumilla.
Xbox One saa uusia ominaisuuksia elokuun päivityksessä
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.