Square Enix logo
Uutinen

Square Enix on tulossa E3-messuille – esiintyy Sonyn paikalla

Emmi Hattunen

E3-messujen esityksistä päästään nauttimaan kesäkuun alussa ja Square Enix on ilmoittanut itsensä paikalle.

Final Fantasyistaan tunnettu pelijätti esiintyy messuilla neljän aikaan aamuyöstä kesäkuun 11. päivä. Tarkkasilmäisimmät varmasti huomaavat, että tällä paikalla on ennen Sony pitänyt oman konferenssinsa. He ilmoittivat jo marraskuussa, että heillä ei ole tarpeeksi lippulaivanimikkeitä tuloillaan, joten jäävät suosiolla pois karkeloista.

Viime vuoden esitys Square Enixiltä ei onnistunut jysäyttämään odotuksia kattoon. Yhtiö esitti puolen tunnin mittaisen mainoksen, jossa kerrattiin nopeasti tulevat julkaisut ja ilmoitettiin Platinum Gamesin työstävän Babylon's Fallia sekä näytettiin enemmän The Quiet Mania.

Emmi Hattunen

Emmi Hattunen liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2018 uutistiimin vahvistukseksi ja raapustelee silloin tällöin arvosteluita.