Professor Layton ratkoo pulmia marraskuussa
Uutinen

Professor Layton seikkailee omppulaitteille myös lännessä

Senja Littman

Professor Laytonin edesottamuksia seuraavan pelisarjan ensimmäinen osa ilmestyy omppulaitteille myös lännessä.

Alkujaan vuonna 2007 Nintendo DS:lle julkaistu Professor Layton and the Curious Village yhdistää kinkkisten pulmien ratkontaa hilpeään seikkailuun. Peli nousikin suureen suosioon, ja sitä seurasi esimerkiksi kaksi jatko-osaa, kolme esiosaa, elokuva sekä TV-sarja.

Professor Layton and the Curious Village on jo nyt saatavilla Japanissa iOS- ja Android-laitteille. Länsimaiden julkaisun päivämäärää ei ole kerrottu.

Senja Littman

Olen ollut KonsoliFINin toimituksen jäsen tammikuusta 2018 lähtien. Pelitaitoni ovat keskivertoa huonommat, ja uusien pelien opettelu viekin minulta yleensä runsaasti aikaa sekä hermoja. Tykkään kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla rohkeasti minulle vieraitakin peligenrejä – joskus tosin aika huonoin tuloksin.