Pillars of Eternity II: Deadfire
Uutinen

Pillars Of Eternity 2: Deadfiren julkaisu lykkääntyy

Senja Littman

Obsidianin tulevan roolipelin Pillars of Eternity 2: Deadfiren julkaisu viivästyy kuukaudella.

Alun perin roolipelisarjan odotetun toisen osan oli tarkoitus saapua PC:lle 3. huhtikuuta, mutta Obsidian on ilmoittanut julkaisun siirtyvän noin kuukaudella eteenpäin. Syyksi viivästymiselle on kerrottu olevan se, että kehittäjät tarvitsevat vielä muutamia viikkoja lisäaikaa viimeistelläkseen pelin julkaisukuntoon.

Uudeksi julkaisupäivämääräksi PC-versiolle on ilmoitettu 8. toukokuuta. Konsoleille Pillars of Eternity 2: Deadfire julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.

Senja Littman

Olen ollut KonsoliFINin toimituksen jäsen tammikuusta 2018 lähtien. Pelitaitoni ovat keskivertoa huonommat, ja uusien pelien opettelu viekin minulta yleensä runsaasti aikaa sekä hermoja. Tykkään kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla rohkeasti minulle vieraitakin peligenrejä – joskus tosin aika huonoin tuloksin.