Blaster Master Zero
Uutinen

NES-klassikko Blaster Master saa ensi vuonna retrohenkistä jatkoa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

80-luvun lopussa vanhalla kunnon Nintendo Entertainment System -konsolilla julkaistu Blaster Master on tekemässä paluuta uuden 3DS-nimikkeen voimin.

Liki 30 vuotta vanha alkuperäinen Blaster Master toimii myös Zero-lisänimeä kantavan uuden pelin kivijalkana. Räiskintää väritetään tästä huolimatta uudenkarheilla pelimekaanisilla kikoilla sekä ennennäkemättömillä alueilla ja pomotaisteluilla.

Kehittäjä Inti Creates sai haalittua pelisarjan oikeudet alkuperäisen seikkailun työstäneeltä Sunsoftilta. Entisten Capcom-työntekijöiden perustaman pelitalon meriittilistalta voi bongata esimerkiksi Mega Man Zero -räiskintöjä.

Blaster Master Zero on tarkoitus julkaista Nintendo 3DS:n eShopissa keväällä 2017.

Kuva
Blaster Master Zero