Uutinen

Hakkerointi käynnistyy toukokuun lopulla

Jaakko Herranen
Ubisoftin odotettu Watch Dogs on vihdoin viivästyksen jälkeen saanut virallisen julkaisupäivän. Asia paljastui Ubisoftin Youtube-kanavallaan julkaistussa uudessa trailerissa.

Trailerin perusteella näyttävän näköinen, avoimeen Chicagoon sijoittuva teknotrilleri sisältää varsin menevää toimintaa lähitaistelujen, räjähdysten sekä takaa-ajojen muodossa. Multitalentti protagonistimme Aiden Pierce hallitsee sujuvasti myös hakkeroinnin.



Watch Dogs julkaistaan PC:lle, PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle sekä Xbox Onelle toukokuun 27. päivä. Wii U -version julkaisupäivä on vielä hämärän peitossa.
Hakkerointi käynnistyy toukokuun lopulla
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.