Uutinen

Final Fantasyt X ja X-2 päivitetään PS4:lle

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Square Enix on vahvistanut jo aiemmin vuotaneet huhut Final Fantasy X -sarjan pelien kääntymisestä myös uudelle konsolisukupolvelle.

Final Fantasy X nähtiin alunperin PlayStation 2:lla vuonna 2001. Peli seurailee blitzball-tähti Tiduksen kedesottamuksia Spira-fantasiamaailmassa. Jatko-osa Final Fantasy X-2 julkaistiin pari vuotta myöhemmin. Hieman laimeamman vastaanoton saanut jatkotarina pursuilee tyttöenergiaa, kun pääkolmikoksi muodostuu edellisestä osasta tutut Yuna, Rikku sekä Paine.

Prameat hd-kuoret saava pelikaksikko saapuu ensi vuoden aikana PlayStation 4:lle niin digitaalisena kuin fyysisenäkin kopiona.
Final Fantasyt X ja X-2 päivitetään PS4:lle