Borderlands 3
Uutinen

Epic Storen tämän viikon ilmaispeliksi paljastui Borderlands 3

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Epic Storen viikon ilmaispeliksi on valikoitunut viikon arvuuttelun jälkeen Borderlands 3.

Yleensä Epic Games Store -pelikauppa paljastaa tulevat ilmaispelinsä aina noin viikkoa etukäteen. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin sen verran ison mittaluokan nimike, että yllätys haluttiin säilyttää viimeiseen saakka. KonsoliFINin arvostelussakin kiitettävät neljä tähteä napannut Borderlands 3 on siis ladattavissa tästä hetkestä toukokuun 26. päivään saakka. Lisää peli latausjonoon täältä.

Borderlandsin jälkeen avautuva pelilahjus pidetään myös mysteerinä tulevan viikon ajan.