Uutinen

Codemastersin F1-sarja siirtyy uudelle konsoliraudalle

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Codemastersin pitkäikäinen F1-sarja elelee siirtymäkautta. F1 2015 suuntaakin katseensa jo täysin uudelle konsolisukupolvelle.

Tuoreimman F1-pelin suurin uudistus lienee uuden konsoliraudan tehot hyödyntävä pelimoottori. Päivitetyn visuaalisen silmäkarkin lisäksi auton ohjattavuus muuttuu entistä selkeämmin lämpötilamuutosten, kulumisen, säätilan sekä monen muun osatekijän mukaan. Pelaajat voivat myös tylyttää varikkohenkilökuntaansa Kimi Räikkösen tyyliin Kinectin sekä PlayStation Cameran avulla. Uusista pelimuodoista mainittakoon Championship season sekä Pro season -moodit.

F1 2015 kurvailee PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle kesäkuun 12. päivä.