Uutinen

Arvostelussa Metal Gear Rising: Revengeance

Tero Lepistö

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vaikka pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä ja samalla pelimaku jalostuu. Nykyään parhautta edustavat (kaahauspelien lisäksi) sopivan tiiviit juonelliset toimintapläjäykset, jotka jättävät takaraivoon muitakin tunteita kuin turhautumista. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu tarpeettoman intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.

Metal Gear Solideissa ihastuttaneen ja vihastuttaneen Raidenin sooloprojektia on jouduttu odottamaan pitkään. Muita sarjan pelejä huomattavasti suoraviivaisempi rymistely Metal Gear Rising julkistettiin alunperin jo vuonna 2009 Kojima Studiosin toimesta. Lopulta monien mutkien ja viivästysten jälkeen lusikkansa soppaan sekasi myös toimintapelispesialisti Platinum Games. Valmis tuotos saapuu vihdoin kauppojen hyllyille, mutta onko lopputulos siihen upotettujen miestyövuosien arvoinen? Kysymykseen voi etsiä vastauksia KonsoliFINin arvostelusta täältä.

Omat mietteet uutukaisesta kannattaa foorumin lisäksi kirjoittaa Gamerankingiin. Samalla voit voittaa maaliskuun jälkeen viimeistä kertaa arvottavan vapaavalintaisen pelin.
Metal Gear Rising: Revengeance