Uuden Resident Evil -sarjan tähti kuvailee suomalaista Baba Is Youta "parhaimmaksi ja huonoimmaksi peliksi ikinä"
Baba Is You on saanut otteen Resident Evil -tähdestä.
Baba Is You on saanut otteen Resident Evil -tähdestä.
Nordic Game Awards 2020 -gaalassa palkittiin pohjoismaisia pelejä, joiden kärjessä loistivat suomalaiset nimet.
Nordic Game -tapahtuma pidetään tänä vuonna koronatilanteen vuoksi kokonaan verkossa.
Sekiro: Shadows Die Twice valittiin vuoden peliksi The Game Awards -tilaisuudessa. From Softwaren palkintokaappiin päätyi myös tunnustus parhaasta toimintaseikkailusta.
Suomalaisia tapahtumassa edustivat Remedy ja Hempuli. Hempulin Baba Is You oli ehdokkaana parhaaksi indiepeliksi. Kaikkiaan kahdeksassa eri kategoriassa ehdokkaana ollut Control pokkasi pystin parhaasta visuaalisesta ilmeestä.
Eniten pokaaleja kahmi ZA/UM -pelistudion indiepeli Disco Elysium, joka sai neljä pystiä kaikista neljästä kategoriasta, joissa oli mukana.
Suomi edustettuna kahdella eri julkaisulla.
San Franciscossa Kaliforniassa järjestetyssä Independent Games Festival -tapahtumassa on jaettu palkintoja viime vuoden parhaille indie-peleille.