Kuva
Ubisoft

Ubisoft

Uutinen

Roppakaupalla uutta pelikuvaa Far Cry Primalista

Ubisoftin Far Cry -sarjan alkukantaisille vesille syöksevä Far Cry Primal on saanut uutta pelikuvaa reilun tunnin edestä.

Kyseessä on täysin editoimatonta kuvamateriaalia seikkailun alkutaipaleilta, joten vastaantulevista juonipaljastuksista on syytä olla ainakin tietoisesti varuillaan. Uuden videokuvan lisäksi pelistä saatiin niin teräviä kuvakaappauksia kuin myös hieman konseptitaidettakin. Sekä uudet videot että kuvat ovat nähtävissä alapuolelta.

Henrik Savonen
Uutinen

Far Cry Primalin PC-laitevaatimukset paljastettiin

Ubisoft on julkistanut laitevaatimukset ensi maaliskuussa ilmestyvän Far Cry Primalin PC-versiolle.

Minimiasetustensa puolesta kivikautisesta menosta päästään nauttimaan varsin toimivasti myös ikääntyneemmälläkin raudalla. Tarkemmin pelin minimi- ja suositusvaatimuksia voi tähyillä alapuolelta.

Minimivaatimukset:

Henrik Savonen
Uutinen

Assassin's Creed Chronicles: India esitellään uudella trailerilla

Ensi viikolla julkaistava Assassin's Creed Chronicles: India sai oman trailerinsa. Uusimmassa osassa salamurhaaja Arbaaz Mir seikkailee 1800-luvun Intiassa.

Arbaazin tehtävänä on suojella lähimmäisiään sekä rakastajaansa. 2.5D tyylistään tunnettu kokonaisuus vie pelaajan Sikhivaltion ja Itä-Intian kauppakomppanian aikaan.

Miia Lyyra
Uutinen

Assassin's Creed: Syndicaten Viiltäjä-Jack vauhdissa uudella 360°:n trailerilla

Ubisoft on julkaissut uuden trailerin Assassins Creed: Syndicaten Jack the Ripper -laajennukselle. Poikkeuksellisella tyylillä toteutettu video esittelee peliä 360:n asteen kuvakulmassa.

Videokuvaamisessa jo suosittu tekniikka on pelitrailereille vielä poikkeuksellinen. Trailerin ympäristöt ovat melko pimeitä, mutta laaja kuvakulma antaa kuitenkin katsojan nähdä jokaisen nurkan ja yksityiskohdan samanaikaisesti.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Viiltäjä-Jackin mysteeri saapuu pian Assassin's Creedin maisemiin

Lokakuussa julkaistu Assassin's Creed Syndicate laajenee joulukuussa Viiltäjä-Jack -aiheisella laajennuksella.

Koska Assassin's Creed Syndicate vei salamurhaamisen tällä kertaa Lontoon kaduille, ei lisäosan aihevalinta liene kenellekään yllätys. Juonellisesti tarina sijoittuu 20 vuoden päähän emopelin tapahtumista. Päärooliin on nostettu Fryen sisaruksista Evie.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kolme videota Far Cry Primalin petojen kesyttämisestä

Ubisoft on julkaissut kolme videota, jotka kertovat kivikaudelle sijoittuvan Far Cry Primalin suurimmasta uutuudesta eli eläinten kesyttämisestä. Hyödynnettäviä eläimiä löytyy pelistä enemmän kuin 14 ja niitä voi käyttää apuna taistelussa, tiedustelussa tai vaikka ratsuina. Esimerkkejä löytyy alla olevasta trailerista.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Far Cry: Primal sai ensimmäisen pelikuvatrailerinsa

Ubisoftin Far Cry: Primal sai The Game Awards -gaalassa ensimmäisen pelikuvaa sisältävän trailerinsa.

Vasta pari kuukautta sitten julkistettu Far Cry: Primal päästää pelaajat kesyttämään kivikautisia petoja Beast Master -järjestelmän myötä. Villipedot ovatkin oiva lisä taistelussa, jossa ei luonnollisesti ole mukana aiemmista osista tuttuja tuliaseita tai ajoneuvoja. Eläinten ohella tärkeimmäksi aseeksi muodostuvatkin perinteiset keihäs ja jousipyssy.

Far Cry: Primal julkaistaan PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle helmikuun 23. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Rainbow Six: Siegen traileri lainailee Shakespearea

Ubisoft esittelee huomenna julkaistavaa Rainbow Six: Siegeä fiilistelyyn keskittyvän julkaisutrailerin keinoin. Viime aikoina pelien esittelyvideoissa jyllänneiden rock-kappaleiden sijaan traileri lainailee pätkiä suoraan William Shakespearen Henry V -näytelmästä.

Jaakko Herranen