Bigben Interactive

Uutinen

Australian avoimia simuloiva AO Tennis 2 julkaistiin – sinustako seuraava Nadal?

Täydelliseksi tennissimulaattoriksi rummutettu AO Tennis 2 on saatu tänään kauppoihin.

Australian avointen tunnelmaa ja miljöötä simuloiva AO Tennis 2 on tehty yhteistyössä turnauksen järjestäjien kanssa. Luvassa on siis mahdollisimman realistista virtuaalitennistä, vieläpä monipuolisten kustomointivaihtoehtojen kera. Mukana on myös lukuisia tosielämän tennistähtiä Rafael Nadalista Angélique Kerberiin. Julkaisutrailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pian pääset kalastamaan kätevästi kotisohvalta – The Fisherman - Fishing Planet julkaistaan lokakuussa

The Fisherman - Fishing Planet lupailee tarjoavansa autenttisen kalastusfiiliksen – kätevästi suoraan kotisohvalta.

Virtuaalikalamiehet ja -naiset pääsevät narraamaan lutjakkeita 19 erilaisessa ympäristössä, jotka on mallinnettu oikean maailman kalastuspaikoista. Haasteita narraamiseen tuovat vuodenajat sekä vaihtuvat sääolosuhteet ja vuorokaudenajat, joiden rummutetaan vaikuttavan niin pelimaailmaan kuin sen eläimiin ja kasveihinkin.

Jaakko Herranen
Uutinen

WRC kaahailee jälleen syyskuussa – täysin uudistettu uratila videoesittelyssä

Bigbenin kehittämä WRC 8 on saamassa täysin uudistetun uramoodin.

Uudenkarheassa esittelyvideossa Kylotonn-studion kehittäjätiimi käy läpi uratilan ominaisuuksia. Kampanjaa on pistetty uusiksi saadun palautteen pohjalta, ja luvassa onkin pitkäikäisen kaahailusarjan toistaiseksi monipuolisin yksinpelikokemus. Autenttista fiilistä luodaan luonnollisesti tuttuun tyyliin oikeilla kuskeilla, talleilla sekä radoilla. Videon voi katsastaa uutisen lopusta.

WRC 8 julkaistaan syyskuussa PC:lle, Xbox Onelle, Switchille sekä PlayStation 4:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Warhammer: Chaosbane laajenee reilusti vielä julkaisunsa jälkeen

Pian ilmestyvän Warhammer: Chaosbane -toimintaropelluksen lisäsisältösuunnitelmat alkavat olla selvillä.

Julkaisun jälkeen luvassa on ainakin neljä erillistä lisäosaa, joissa rummutetaan olevan reilusti lisää pelattavaa ja uusia taitoja. Neljännen laajennuksen myötä avautuu myös kokonaan uusi tarinalinja ennen näkemättömine vastustajineen ja alueineen. Julkaisun jälkeen luvassa on myös lisää vaikeustasoja, hahmoleveleitä sekä jonkinmoinen permadeath-mahdollisuus. Lisäpaketteja ja endgame-ominaisuuksia käsittelevän videoesittelyn voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Esittelyvideo käy läpi kesällä julkaistavan Warhammer: Chaosbanen taustatarinaa

Julkaisija Bigben Games valottaa tulevan Warhammer: Chaosbanen tarinapuolta uudenkarhealla esittelyvideolla.

Vanhaan kunnon Warhammer-universumiin sijoittuva toimintaroolipeli vie pelaajan sodan runtelemaan vanhaan maailmaan. Ankeaa miljöötä kansoittavat verenhimoiset olennot, jotka haluavat koko ihmiskunnan mahdollisimman nopeasti manan maille, kuinkas muutenkaan. Seikkailun voi tahkota yksinpelikampanjan ohella kaverin kera.

Eko Softwaren kehittämä Warhammer: Chaosbane julkaistaan 4. kesäkuuta PC:lle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Warhammer: Chaosbane sai julkaisupäivänsä – beetatestejä luvassa kaksin kappalein

Warhammer: Chaosbane -toimintaropellus on saanut beeta-ajankohtien ohella lopullisen julkaisupäivänsä.

Ennakkotilaajille suunnattuja beetatestejä pidetään kaksin kappalein: maalis- ja huhtikuussa. Testisessioiden aikana pelaajien on tarkoitus tutustua yksinpelikampanjan alkupuoleen ja eri hahmoluokkiin sekä näillä tahkottavaan yhteistyöpeliin. Tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin. Uuden trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Astetta realistisempaa palloilua tarjoava Tennis World Tour päivättiin toukokuulle

Breakpoint Studiosin työstämä Tennis World Tour on päivätty toukokuun 22. päivälle, kertoivat kehittäjät Twitterissä.

Top Spin -klassikkojen parissa pakertaneiden kehittäjien Tennis World Tour pyrkii tarjoamaan pitkästä aikaa astetta realistisemman tenniskokemuksen. Tarjolla on muun muassa perusotteluiden lisäksi laajaksi ja syvälliseksi hehkutettu uramoodi lukuisine etenemismahdollisuuksineen.

Varsin lupaavan oloisen Tennis World Tourin pariin päästään PC:llä, Switchillä, PlayStation 4:llä sekä Xbox Onella.

Jaakko Herranen
Uutinen

Outcast-kulttiklassikon uudistettu maailma on videokuvan perusteella avoin, tulinen ja vaarallinen

Vuonna 1999 kehuja kerännyt Outcast tekee paluun tänä syksynä Outcast - Second Contact -nimellä. Ei siis liene yllätys, että pelistä alkaa tippumaan enenevässä määrin videomateriaalia.

Tuore Exploration-video esittelee Adelphan avointa maailmaa, johon päästään sukeltamaan PC:llä, PlayStation 4:llä ja Xbox Onella. Tarkkaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä varmistettu, mutta tulevasta lupaileva video on katsottavissa alempaa.

Petri Kataja
Uutinen

FlatOut 4: Total Insanity -romuralli rymistelee kauppoihin ensi viikolla – uusi traileri julki

Alkujaan kotimaisen Bugbearin työstämä FlatOut-kaahailusarja saa neljännen osansa ensi viikolla.

Uusi traileri antaa hieman osviittaa siitä, millaista romurallia tällä kertaa onkaan luvassa. Ei liene kenellekään pelisarjaa tuntevalle yllätys, että meininki ei ole ainakaan rauhoittunut sarjan edellisosista. Mukana on edelleen sitä tuttuun tyyliin ylilyötyä kaahailua, hassunhauskoja minipelejä unohtamatta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sherlock Holmesin tarinatraileri iskee synkän vaihteen silmään

Sherlock Holmes: The Devil's Daughter on saanut uuden trailerin, joka keskittyy pelin tarinaan. Luvassa ei ole kovin aurinkoista menoa, ainakin mikäli videoon on luottaminen.

Menneisyyden Lontooseen sijoittuva peli päästää pelaajan ottamaan ohjat tutusta etsivästä, jota pitävät kiireisenä useat tutkimukset sekä hänen tyttärensä. Esimakua kummastakin puolesta saa ylempää löytyvästä videosta.

Petri Kataja