Parasta "alan kirjallisuutta", jota olen lukenut – pällistelyssä kiehtova 50 Indie Games That Changed the World -teos
Pidätkö hyvistä peleistä? Jos vastaan myöntävästi, niin tämä opus katsaukseen ja heti. Ja on meinaan julkean hieno teos kyseessä.
No releases are associated with this game.
Pidätkö hyvistä peleistä? Jos vastaan myöntävästi, niin tämä opus katsaukseen ja heti. Ja on meinaan julkean hieno teos kyseessä.
Supergiant Gamesin roolipeli palkittiin jälleen.
Tässä osassa kuoleminen tulee liiankin tutuksi. Hieman etenemistä, hahmon boostailua, muttei mitään kovin merkittävää nähtäväksi. Videon loppupuolella ei kuulu ääntä, sillä striimaaja unohti ottaa muten pois vessareissun jälkeen.
Hades testattu ensimmäistä kertaa ja sehän osoittautui oikein viihdyttäväksi peliksi! Reilun tunnin mittainen pelisessio sai innostumaan Hadeksesta mitä suurimmassa määrin.
Elokuussa skeitataan, kaadetaan puita, noidutaan, painetaan kaasua, kuollaan, matkataan, ratkotaan murhaa ja murhataan.
Päivitetty kello 11:38: Lisätty listaan vielä siitä alkujaan puuttuneet Codemastersin autopelit.
Alkuperäinen uutinen: Microsoft on paljastanut elokuun ensimmäisellä puoliskolla Xbox Game Passiin saapuvan pelivalikoiman.
E3-messuilla ja niiden aikaan kuultiin paljon uutta ja ihmeellistä. Mikä jäi mieleen positiivisimpana helmenä?
E3-messuviikko tarjosi taas runsaasti odotettavaa, varsinkin indieosastolta.
Xboxin ja Bethesdan yhteisen E3-tilaisuuden pääosassa olivat pelit, joita esiteltiinkin jopa kolmisenkymmentä kappaletta.
Jos on Hades vielä kokeilematta, niin kohta ei ole ainakaan omista konsoleista tämä kiinni.
Supergiantin Hades suuntaa mitä ilmeisimmin ainakin kohti PlayStation-konsoleita.
Taannoisessa BAFTA Game Awards -gaalassa peräti viisi pystiä napannut Hades on nähty aiemmin ainoastaan PC:llä ja Nintendo Switchillä. Nyt viime vuoden loppupuolella ensiesiintymisensä tehneen pelin PlayStation-versio bongattiin Etelä-Korean ikärajoja valvovan viraston tietokannasta, julkaisijanaan Take-Two Interactive.
Mitään sen virallisempaa ei kuitenkaan ole kehittäjän saati mahdollisen julkaisijan toimesta vielä paljastettu.
Lisää aiheesta:
Olisi kiva, jos voisi tallentaa kesken kaiken.
Palkinnoille ylsivät myös mm. The Last of Us Part II ja Animal Crossing: New Horizons.
Tämän vuoden The Game Awards -gaalassa jaettiin taas palkintoja pelimaailman eri konkilla ja tällä kertaa suurimman voiton vei The Last of Us Part II peräti kuudella pystillä.
Alta voitte katsastaa kaikki ehdokkaat ja voittajat.
Vuotuiset The Golden Joystick 2020 -palkinnot on jaettu viime yönä.
Suurimmaksi voittajaksi selvisi peräti kuusi pystiä napannut, monenlaisissa kohuissa mukana ollut The Last of Us Part II. Myös Hades ja Fall Guys: Ultimate Knockout onnistuivat haalimaan kaksi palkintoa kumpainenkin.
Täydellinen voittajalista arvostelulinkkeineen näyttää seuraavanlaiselta:
Varsinainen lähetys gaalasta tapahtuu 10. joulukuuta noin puoli kahdelta yöllä Suomen aikaa.