Julkaisu

Jackass The Game

Alustat
Julkaisijat
Jyri Jokinen
Ikäraja: 18+

Johnny Knoxville kumppaneineen ovat taas vauhdissa pahaenteisten stunttien, temppujen, jäynien ja räävittömyyksien maailmassa, mutta tällä kertaa sinun tehtävänäsi on asettua ohjaajan rooliin. Kontrolloi suosikkihahmojasi lukuisissa erilaisissa haasteissa ja metkuissa aiheuttamalla pahennusta, vahinkoa ja tuhoa ympäristössä hyvistä tavoista viis veisaten - aivan kuten telkkarin suosikkisarjassakin!

Mukana on yli kolmekymmentä erilaista stunttia ja kaikki sarjasta tutut hahmot tarkasti ja persoonallisesti mallinnettuna omine yksityiskohtineen. Teit stuntin sitten onnistuneesti tai hajotit luita vielä onnistuneemmin, pääpaino on viihteellä ja huvituksella keinoja kaihtamatta. Hulvattoman yksinpelin lisäksi pelissä on myös vielä kahjompi moninpeli todellisen kimppasikailun mahdollistamiseksi!

Ensijulkaisu
28 Marraskuu 2007
Jyri Jokinen

Jyri liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2005. Hänet tunnetaan lähinnä KonsoliFIN Podcastin perustajajäsenenä ja sen ensimmäisenä juontajana, mitä virkaa hän hoiti yli sadan jakson ajan. Lisäksi Jyri on kirjoittanut lukuisia arvosteluja, blogikirjoituksia ja jokusen uutisen.