Tim Burton soitti ja pyysi saada materiaalinsa takaisin
The Midnight Walk on pikkunätti kauhistelu, joka on paljon velkaa Tim Burtonille. Se toimii parhaiten VR-demona, joten sen yleisö jää väistämättä pieneksi.
The Midnight Walk on pikkunätti kauhistelu, joka on paljon velkaa Tim Burtonille. Se toimii parhaiten VR-demona, joten sen yleisö jää väistämättä pieneksi.
Hazelight Studiosin ja EA:n yhteistyönä syntynyt Split Fiction on rikkonut huimat neljä miljoonaa myytyä kappaletta, vain reilussa kuukaudessa julkaisustaan.
Grand Theft Auto VI esittäytyy uuden trailerin voimin.
Ehkäpä kaikkien aikojen viihdejulkaisuksi uumoillun GTA VI:n ilmoitettiin vastikään lipsahtavan ensi vuoden toukokuulle saakka. Tämähän ei toki hidasta hypejunan puksutusta, ja siksipä pelistä onkin heitetty ilmoille upouusi traileri.
Bethesda onnistui vetämään ässän hihasta The Elder Scrolls IV: Oblivion Remastered -yllärillään.
FromSoftware esittelee tulevaa Elden Ring -peliään varsin mahtipontisella trailerilla.
10-minuuttinen Overview Trailer -videopätkä käy ansiokkaasti läpi Elden Ring Nightreignin moninpelihenkistä konseptia. Tarkoituksena on kurmottaa pomovastuksia tällä kertaa kolmen hengen kööreissä niiden brutaaleimpien vastusten mönkiessä esiin öisin – yön yli selviäminen ei nimittäin olekaan se helpoin homma. Trailerin voi katsoa joko YouTubesta tai suoraan uutisen lopusta.
Lisää aiheesta:
Rockstar pyytää kärsivällisyyttä, sillä GTA6 tarvitsee vielä aikaa valmistuakseen.
Lushfoil Photography Sim on tunnelmallinen opetusympäristö valokuvaharrastuksen saloihin.
Sony on paljastanut toukokuun PlayStation Plus -pelivalikoiman.
Kaikille Plus-jäsenyystasoille on tarjolla tuttuun tapaan kolme nimikettä, jotka edustavat tällä kertaa mukavan laajaa genrevalikoimaa. Tarjolla on selviytymistä dinojen kansoittamassa maailmassa, koukuttavaa korttipelaamista ja hektistä Warhammer-räiskintää. Lisätietoja PlayStation Blogissa, täällä.
Gearboxin Randy Pitchford on antanut X-palvelussa pienen tilannekatsauksen Borderlands 4:n tiimoilta.
FromSoftware on vahvistanut Elden Ringin tuoreimpia myyntilukuja.
Japanilaiskehittäjän mukaan vuonna 2020 julkaistu Elden Ring on käynyt kaupaksi peräti 30 miljoonan kopion verran. Lähin vertailukohta lienee Dark Souls, jonka kaikki kolme osaa ovat myyneet toistaiseksi yhteensä 40 miljoonaa kappaletta. Elden Ring käynee kaupaksi jatkossakin, julkaistaanhan rooliseikkailu vielä kuluvan vuoden aikana kesäkuussa ilmestyvälle Nintendo Switch 2:lle.
Lisää aiheesta: