Mighty No.9 -traileri esittelee moninpelimahdollisuuksia
Tuoretta videomateriaalia Keiji Inafunen yhteisörahoitteiselta pohjalta ponnistavasta räiskinnästä.
Tuoretta videomateriaalia Keiji Inafunen yhteisörahoitteiselta pohjalta ponnistavasta räiskinnästä.
Kiitospäivän jälkeiselle perjantaille ajoittuva Black Friday -ryntäys oli liikaa PlayStation Networkille.
Reiluin alennusmyynnein juhlistettava tapahtuma sai PlayStation-konsoleiden kauppapaikat hidastelemaan. Paikoitellen ostosten tekeminen kävi mahdottomaksi kauppapaikan ollessa täysin saavuttamattomissa. Ruuhka näkyi myös joidenkin pelien verkkotoiminnoissa, sillä esimerkiksi Bungie joutui pahoittelemaan Destinyn yhteysongelmia.
Ehkäpä vuoden parjatuin julkaisu Tony Hawk's Pro Skater 5 on saanut liki 8 gigatavun kokoisen päivityksen.
Täysin keskeneräisenä ja bugisena julkaistu Tony Hawk's Pro Skater 5 ei saanut hyväksyntää kriitikoilta saati pelaajilta. Klassisen rullalautailusarjan paluu sisälsi julkaisussaan valtavan määrän pelillisiä bugeja myös ulkoasun ollessa viime vuosikymmeneltä. Kehittäjä Robomodo lupailee korjailevansa päivityksellä niin pelimekaniikkoja kuin ankeaa graafista puoltakin. Mukaan on mahdutettu myös kaksi uutta aluetta lautailtavaksi.
Capcom on julkaissut uuden videon Dragon's Dogma: Dark Arisenin tulossa olevaan PC-versioon liittyen. Videon tarjoamat viisi vinkkiä ovat suunnattu uusille pelaajille, sillä asiat ovat todennäköisesti jo tuttuja konsoliversiota kokeilleille.
Dragon's Dogman erikoisuuksiin kuuluu mm. hahmojen kyky etsiä vihollisten heikkoja kohtia kiipeilemällä niiden päällä. Lisäksi pelaajalla on taisteluissa apuna erilaiset rekrytoitavat pawn-hahmot. Oheinen video kertoo lisää näistä ja muista Dragon's Dogmaan liittyvistä asioista.
Viime aikoina hyvin negatiivisessa valossa paistatellut Konami on tuomassa PES 2016 -jalkapalloilunsa kaikkien ulottuville. Pelistä julkaistaan Sonyn konsoleilla ilmaispelattava versio.
Sony on paljastanut joulukuun ilmaiset PlayStation Plus -pelinsä. Pelattavaa löytyy laidasta laitaan, sillä tarjolle saapuu varsin mukava setti toimintaa, räiskintää, seikkailua sekä urheilua.
Uudet pelit:
Episodipeleihin erikoistunut Telltale Games vahvisti Game of Thronesin toisen tuotantokauden olevan työn alla.
George R. R. Martinin kirjoihin perustuvan Game of Thronesin ensimmäinen kausi saatiin kunnialla pakettiin kuluvalla viikolla. Jokainen pelin läpi tahkonnut tietää ilmaan jääneen runsaasti kysymyksiä. Telltalen toimitusjohtaja Kevin Brunerin mukaan tehdyt valinnat näkyvät hyvin vahvoina toiselle kaudelle tultaessa.
Bruner ei toistaiseksi paljastanut toisen tuotantokauden alkamisajankohtaa.
Alkuvuonna julkaistun Resident Evil Revelations 2:n ensimmäinen episodi on ladattavissa ilmaiseksi kaikilla konsoleilla.
Chivalry: Medieval Warfare on tulossa nyt myös PS4- ja Xbox One -konsoleille. Torn Banner Studiosin käsiäalaa oleva peli sai alkunsa Half-Life 2:n modista.
Chivalry: Medieval Warfare on erilaisiin hahmoluokkiin perustuva toimintapeli, jossa pääsee taistelemaan laajalla valikoimalla keskiaikaisia aseita. Pelissä huidotaan sekä miekoilla että kirveillä, ja tuhoa voi kylvää myös katapulteilla ja kuumalla öljyllä.
Pitkään huhuiltu Minecraftin Wii U -debyytti näyttää entistä todennäköisemmältä, kun ikärajoja Euroopassa valvovan PEGI:n virallisille sivuille on ilmestynyt merkintä jättihitin Nintendo-versiosta. Minecraftin isänä tunnettu Markus "Notch" Persson totesi vielä vuonna 2013, että mitään aikeita Wii U -käännöksen suhteen ei ole. Sittemmin tilanne on kuitenkin muuttunut merkittävästi, kun Microsoft lunasti sarjan kehittäjän Mojangin siipiensä suojaan.