Kuva
PS5, PlayStation 5, konsoli ja Dualsense-ohjain

PS5

Uutinen

Fallout: New Vegas -kehittäjän Avowed-rooliseikkailu julkaistaan PS5:lle uuden sisällön kera

Obsidian Entertainmentin kehuja kerännyt roolipeli Avowed julkaistaan näin vuoden viiveellä myös PlayStation 5:lle.

Avowedin PlayStation 5 -versio saa kylkeensä kaiken sittemmin julkaistun sisällön ja samassa hötäkässä myös helmikuun 17. päivä ilmestyvän Anniversary Update -materiaalin. Päivityksen suurin uudistus lienee New Game+ -ominaisuus, minkä myötä pelaajat voivat aloittaa savotan alusta jo haalittujen kykyjen ja välineistön kera. Tämän lisäksi mukana on uusia rotuja, hahmokustomisaatiovalintoja sekä valokuvamoodi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony paljasti tammikuun PlayStation Plus -valikoiman

Sony paljasti parahiksi vuodenvaihteessa tammikuun PlayStation Plus -kolmikon.

Kaikkia PS Plus -jäsenyystasoja lahjotaan jälleen kolmella nimikkeellä. Tarjolla on pelattavaa niin PS4:lle kuin PS5:lle, vieläpä mukavasti eri genreistä. Yhteistyöhön painottuvaa kaivossamoilua edustaa Core Keeper siinä missä Disney Epic Mickey: Rebrushed rakentuu tasoloikinnan ja Need for Speed Unbound tyylitellyn kaahailun ympärille. Valikoima saapuu ladattavaksi loppiaisena, tammikuun 6. päivä.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Shmupien uusi tuleminen

R-Type Delta: HD Boosted on vuoden 1998 klassikon uskollinen ja armoton päivitys, joka ei päästä pelaajaa helpolla edes alhaisimmalla vaikeusasteella. Tämä sivuttaisräiskintä tarjoaa nostalgiannälkäisille koukuttavan haasteen, jossa menestyminen vaatii kolmen erilaisen aluksen ja taktisten erikoisaseiden täydellistä hallintaa.

Niklas Isberg