Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Call of Duty: Modern Warfare II:n ja Warzonen 2.0:n toinen kausi viivästyy helmikuun puoliväliin saakka

Activision on päättänyt siirtää Call of Duty: Modern Warfare II:n sekä Warzone 2.0:n toisen tuotantokauden aloitusta.

Toisen kauden oli alkujaan tarkoitus startata helmikuun 1. päivänä, mutta nyt moinen tapahtuu vasta kuun puolivälissä, 15. päivä. Viivästyksen syyksi kerrotaan pelaajilta saatu palaute, mihin pyritään reagoimaan jollain tavalla ylimääräisen parin viikon aikana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pyöräilyseikkailu Season: A letter to the futuren tarinaa esitellään uudella trailerilla

Season: A letter to the future päästää pelaajat pyöräilemään ympäri maailmaa tammikuun viimeisenä päivänä.

Pelaajan ohjastama Estelle kertoilee Season: A letter to the future -trailerissa tehtävästään taltioida maailman viimeisiä hetkiä ennen vuodenajan vaihtumista ja sen myötä lopullista unohdusta. Matkan varrella kohdataan hassuja hahmoja Kochi-pojasta Maytora-veistäjään ja Easel-munkkiin – näistä myös trailerilla nähdään vilauksia.

Jaakko Herranen
Uutinen

Premium- ja Extra-tason PlayStation Plus -jäsenten tammikuulle varmistui reilusti ilmaispelattavaa

Sony on paljastanut tammikuun lisäykset PlayStation Plus -palvelun valikoimiin.

Premium- ja Extra-tasojen maksaville jäsenille tarjotaan tuttuun tyyliin reilusti pelattavaa. Nimekkäimmästä päästä ovat yhteistyöhön painottava zombiräiskintä Back 4 Blood, mätkintä Dragon Ball FighterZ sekä Life is Strangea parinkin kauden verran. Pelit saapuvat valikoimiin tammikuun 17. päivä.

Jaakko Herranen