Huhu: Sonyllä tekeillä uusi PlayStation-käsikonsoli
Pelialan ammattivuotaja Tom Henderson huhuilee.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Pelialan ammattivuotaja Tom Henderson huhuilee.
God of War Ragnarök on saanut paljon odotetun päivityksen.
Huhtikuussa on luvassa muun muassa räiskintää ja tasohyppelyä.
Awww. Piu piu!
Crash Bandicootin moninpelisekoilu sai julkaisupäivänsä kesäkuulle.
Maaliskuussa muutetaan, matkataan, kerrotaan tarinoita, tehdään töitä ja kalastetaan.
Respawn Entertainment on perustanut uuden studion Madisoniin, Wisconsiniin.
Call of Duty: Modern Warfare II:n moninpeli on kaikkien innokkaiden ilmaiskokeilussa tulevan viikonlopun aikana.
Tarjolla ei ole tällä kertaa koko peliä, vaan tarkoin rajattu siivu moninpelikokemuksesta. Ei liene sattumaa, että juuri samoihin aikoihin käynnistyy räiskinnän toinen kausi Reloaded uusine kenttineen ja pelimuotoineen. Myös joulukuussa julkaistu yhteistyöhön painottava raid-tehtävä on kokeilujaksossa mukana.
Metal: Hellsingerin Dream of the Beast -laajennus julkaistaan maaliskuun 29. päivä, kertoo kehittäjä The Outsiders.
Velhoseikkailun julkaisua lykättiin jälleen kerran.