PS Plus Collection -pelivalikoima sulkeutuu tänään PS5:llä – nappaa ilmaispelit äkkiä talteen
Sony lopettaa PS Plus Collection -pelivalikoiman.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Sony lopettaa PS Plus Collection -pelivalikoiman.
Everspace 2 tarjoaa varsin viihdyttävää avaruusmatkailua, johon sisältyy taisteluita, hurjaa loottaamista ja kevyenpuoleinen tarina.
Hyytävää menoa bunkkerissa.
Marvel's Midnight Sunsin pariin päästään ensi viikolla myös astetta vanhemmalla konsoliraudalla – ei kuitenkaan Switchillä.
Vuoden lopussa PC:lle, Xbox Series S|X:lle ja PlayStation 5:lle ilmestynyt korttimäiske skippasi julkaisunsa aikaan Xbox Onen ja PlayStation 4:n, Switch-versiosta puhumattakaan. Nyt menneen sukupolven Xbox- ja PlayStation-konsoleilla pelaavat pääsevät Midnight Sunsin pariin toukokuun 11. päivä. Switch-versio sen sijaan on päätetty yllättäen peruuttaa ilman sen suurempia selittelyjä aiheen tiimoilta.
Huhtikuussa ollaan kuolleita, tikku-ukkoja, etsiviä ja satuhahmoja.
Sony on vahvistanut PlayStation Plus -ilmaispelivalikoiman toukokuulle.
Vapun jälkeisiä oloja pääsee helpottamaan heti tiistaina 2. päivä peräti kolmen eri nimikkeen voimin. Kuten odottaa saattaa, pitivät Dealabsin aiemmat huhuilut jälleen kutinsa – siispä kaikille jäsenyystasoille tarjoiltava valikoima on kopioitu aikalailla suoraan aiemmasta uutisestamme.
Yli 400 hahmoa sai vihdoin oman äänen.
Toukokuun PlayStation Plus -ilmaispelit ovat valuneet perinteiseen tyyliin julki ennen Sonyn virallista ilmoitusta.
Indie-hitti julkaisi Relics of the Old Faith -päivityksen.
Dead Island 2 on yltänyt miljoonamyynteihin julkaisuviikonloppunsa aikana.
Dead Island 2 julkistettiin alkujaan jo liki vuosikymmen takaperin ja peliä päästiin jopa kokeilemaan vuoden 2014 Gamescom-messuilla. Sittemmin homma kuitenkin niin sanotusti levisi käsiin ja kehittäjäkin on vaihtunut useampaan otteeseen pitkän matkan varrella. Nyt Dead Island 2 on kuitenkin kaupoissa ja pelaajiakin tuntuisi kiinnostavan.