PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Seuraava Assassin's Creed palaa sarjan juurille myös kestonsa suhteen – salamurhaseikkailun läpäisee hyvinkin 20-30 tunnissa
Assassin's Creed Mirage palaa sarjan juurille myös kestonsa suhteen: luvassa ei ole satojen tuntien mittaista roolipelieeposta.
Kehittäjien mukaan Assassin's Creed Miragen tahkoaa alusta loppuunsa saakka parissakymmenessä tunnissa – kaiken keräävät täydellisyydentavoittelijat voivat toki lisätä lukemaan vielä kymmenisen tuntia. Kyseessä on melkoinen pudotus Valhallan ja Odysseyn kaltaisiin jättieepoksiin, jotka tarjoavat pelattavaa satojen tuntien ajaksi, periaatteessa lähes loputtomasti.
Jari "Litti" Litmanen mukana EA Sports FC24:n Ultimate Team -kokoonpanossa
Vanha kunnon Jari Litmanen on kelpuutettu mukaan EA Sports FC24:n Ultimate Team -kokoonpanoon.
Ensi kuun PlayStation Plus -ilmaispelit paljastuivat – elokuussa vietetään aikaa muun muassa kehutun seikkailun ja Tiger Woodsin kanssa
Ensi kuun pelit ovat paljastuneet.
Trine 5: A Clockwork Conspiracy päivättiin elokuun loppuun – Pontius-ritarin kyvyt näyttäytyvät uudella trailerilla
Trine 5: A Clockwork Conspiracy on saanut julkaisuajankohtansa elokuun 31. päivälle.
Kotimaisen Frozenbyten kehittämä ja THQ Nordicin julkaisema Trine 5: A Clockwork Conspiracy sai samassa yhteydessä uuden trailerin. Videolla nähdään vanha tuttu Pontius-ritari tositoimissa esittelemässä puzzle-pähkinöiden yhteydessä hyödynnettävää kykyvalikoimaansa. Myös mestarivaras Zoya sekä maagi Amadeys ovat luonnollisesti kuvioissa mukana mahdollistaen jopa kolmen pelaajan yhteistyöseikkailun.
EA Sports FC24:n taustalla hyrräävät teknologiat seitsemän minuutin esittelyvideolla
Electronic Arts on julkaissut roppakaupalla esittelyvideota tulevasta EA Sports FC24 -jalkapallopelistään.
Viimeinen tilaisuus pelata – Yakuza-sarjan pelejä poistumassa PlayStation Plus -katalogista
PlayStation Plus -katalogin tarjonnasta on poistumassa kymmenen eri nimikettä.
Alkuperäisen PlayStationin vähälle huomiolle jäänyt sankari palaa ehostettuna nykykonsoleille
Tomba tekee paluun kahden vuosikymmenen jälkeen.
Pelivinkit kesä- ja heinäkuulle 2023
Kesäkuukaudet tarjoavat lomailua, taistelua, sukeltamista, hiippailua, mysteereitä, perspektiiviä ja ruokailua.
Harvest Moon: The Winds of Anthosin tuore traileri esittelee katsojilleen muun muassa kameleita, laavaputouksia ja farminhoitoa
Kameleita, vesiputouksia ja farmi. Noin muun muassa.