Split Fiction rikkoi neljän miljoonan rajan – EA ylistää julkaisun menestystä
Hazelight Studiosin ja EA:n yhteistyönä syntynyt Split Fiction on rikkonut huimat neljä miljoonaa myytyä kappaletta, vain reilussa kuukaudessa julkaisustaan.
Hazelight Studiosin ja EA:n yhteistyönä syntynyt Split Fiction on rikkonut huimat neljä miljoonaa myytyä kappaletta, vain reilussa kuukaudessa julkaisustaan.
Bethesda onnistui vetämään ässän hihasta The Elder Scrolls IV: Oblivion Remastered -yllärillään.
Kolmas Half-Life-peli on huhujen mukaan jo lähestulkoon valmis.
Valve-juoruja livertelevän Tyler McVickerin mukaan sen kuuluisan Iisakin kirkon lailla rakennettu Half-Life 3 olisi lähestulkoon julkistusta ja julkaisua vaille valmis paketti – seikkailu olisi pelattavissa alusta loppuunsa saakka. Ensiesittelyä voi kuuleman mukaan odotella jopa tälle kesälle ja lopullista ilmestymistä loppuvuodelle.
FromSoftware esittelee tulevaa Elden Ring -peliään varsin mahtipontisella trailerilla.
10-minuuttinen Overview Trailer -videopätkä käy ansiokkaasti läpi Elden Ring Nightreignin moninpelihenkistä konseptia. Tarkoituksena on kurmottaa pomovastuksia tällä kertaa kolmen hengen kööreissä niiden brutaaleimpien vastusten mönkiessä esiin öisin – yön yli selviäminen ei nimittäin olekaan se helpoin homma. Trailerin voi katsoa joko YouTubesta tai suoraan uutisen lopusta.
Lisää aiheesta:
Rockstar pyytää kärsivällisyyttä, sillä GTA6 tarvitsee vielä aikaa valmistuakseen.
Segalaista ohjainkuntaa!
Gearboxin Randy Pitchford on antanut X-palvelussa pienen tilannekatsauksen Borderlands 4:n tiimoilta.
FromSoftware on vahvistanut Elden Ringin tuoreimpia myyntilukuja.
Japanilaiskehittäjän mukaan vuonna 2020 julkaistu Elden Ring on käynyt kaupaksi peräti 30 miljoonan kopion verran. Lähin vertailukohta lienee Dark Souls, jonka kaikki kolme osaa ovat myyneet toistaiseksi yhteensä 40 miljoonaa kappaletta. Elden Ring käynee kaupaksi jatkossakin, julkaistaanhan rooliseikkailu vielä kuluvan vuoden aikana kesäkuussa ilmestyvälle Nintendo Switch 2:lle.
Lisää aiheesta:
Remedyn FBC: Firebreak on saanut julkaisuajankohtansa kesäkuun 17. päivälle.
Third Spirit Gamesin luomus on nyt saatavilla.