PC / Windows

Uutinen

Pitkä odottelu päättyy pian – Black Myth: Wukong sai Xbox-julkaisupäivänsä

Black Myth: Wukong on saanut Xbox-julkaisupäivänsä tovin odottelun jälkeen.

Viime vuoden yllätyshitiksi kohonnut Black Myth: Wukong julkaistiin PC:lle ja PlayStation 5:lle vuoden 2024 elokuussa ja siitähän muodostui välittömästi valtaisa hitti. Kiinan kansalliseepos Journey to the Westiin pohjautuva toimintaseikkailu kuitenkin jäi mystisesti uupumaan Xboxin valikoimista, vaikka moisen oli tarkoitus ilmestyä tiettävästi samaan aikaan muiden alustojen kanssa.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Hitman-kehittäjien Bond-näkemys 007 First Light esittäytyy pelikuvavideon voimin

IO Interactive esitteli 007 First Lightiä viime yön State of Play -lähetyksessä.

Hitman-studion näkemys ikonisesta salaisesta agentista vie pelaajat tämän nuoruuteen. 26 vuoden tienoilla Bond ajautuu hänen majesteetinsa salaisen palveluksen leipiin ja sen myötä kohti täysverisen agentin uraa. Täysin uusi juoni on kehitelty yhteystyössä Amazon MGM Studiosin kanssa, se ei siis perustu mihinkään olemassa olevaan tarinaan, ei kirjaan eikä elokuvaan.

Jaakko Herranen