Rainbow Six Siege X jäädyttää taistelun – ilmainen Freeze For All -tapahtuma käynnissä
Kerää jääkalloja taistelemalla yksin toisia vastaan.
Kerää jääkalloja taistelemalla yksin toisia vastaan.
Noin viisituntinen pulmakokonaisuus on ajankohtaisuudellaan täysosuma, muistutus tieteen, tiedon ja kirjallisuuden tärkeydestä.
Muistaako joku vielä uusinta Mortal Kombatia?
Xbox esitteli Forza Horizon 6 -kaahailuaan illan Developer_Direct-lähetyksessä.
Xbox esitteli pitkään odoteltua Fable-henkiinherättelyä Developer_Direct-lähetyksessään.
Yksi aihe paljastui perin kiinnostavaksi. Tulevaa Grand Theft Autoa unohtamatta!
Life is Strange -sarja tekee paluun maaliskuun lopussa.
Kuten nimestä voi päätellä, tuo Life is Strange: Reunion takaisin kymmenen vuotta sitten matkaansa aloitelleet Maxin ja Chloen. Max kykenee edelleen kelailemaan aikaa, siinä missä Chloe pääsee osoittamaan sanavalmiutensa hahmojen välisissä keskusteluissa – kumpaisellakin hahmolla päästään siis pelaamaan matkan varrella.
Lisää aiheesta:
Aiheina kiinnostivat kaikki!
Viime vuoden kiinnostaneimmat jutut järjestyksessä!
Obsidian Entertainmentin kehuja kerännyt roolipeli Avowed julkaistaan näin vuoden viiveellä myös PlayStation 5:lle.
Avowedin PlayStation 5 -versio saa kylkeensä kaiken sittemmin julkaistun sisällön ja samassa hötäkässä myös helmikuun 17. päivä ilmestyvän Anniversary Update -materiaalin. Päivityksen suurin uudistus lienee New Game+ -ominaisuus, minkä myötä pelaajat voivat aloittaa savotan alusta jo haalittujen kykyjen ja välineistön kera. Tämän lisäksi mukana on uusia rotuja, hahmokustomisaatiovalintoja sekä valokuvamoodi.