Ninjalan suosio sen kuin kasvaa – ilmaispelattava Switch-seikkailu ylitti 8 miljoonaa latausta
Ninjala on ylittänyt muhevat kahdeksan miljoonaa latausta.
GungHo Online Entertainmentin ilmaispelattavan Ninjalan aiempi virstanpylväs, seitsemän miljoonaa latausta, saavutettiin tämän vuoden toukokuussa. Peli julkaistiin Switchillä ensimmäisen kerran maailmanlaajuisesti kesäkuussa 2020.
Viiden tähden päätös vuosikymmeniä kestäneelle saagalle
Uusi Metroid-julkaisu on aina tapaus. Niin etenkin tällä kertaa!
Nintendo muistuttaa: OLED-Switchin näytönsuojusta ei ole tarkoitus irroittaa konsolista
Nintendo Switchin OLED-versio on saatu kunnialla kauppoihin, joskaan ei aivan kokonaan ilman ongelmia.
Lasisen OLED-näyttön pinnalla on laitetta paketista purkaessa kalvo, jota innokkaimmat ovat pyrkineet repimään konsolista irti. Näin ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä, sillä kalvon pohjimmainen tarkoitus on suojata niin näyttöä kuin mahdollisen hajoamisen sattuessa käyttäjääkin. Vastaavaa kalvoa ei ollut aiemmissa Switch-malleissa, sillä sekä perus- että Lite-versiot oli varustettu muovisilla näytöillä.
Marvel's Guardians of the Galaxyn tuorein traileri juhlistaa pelin lähestyvää julkaisua
Marvel's Guardians of the Galaxyn pariin päästään jo vajaan parin viikon päästä, siksipä julkaisutrailerikin alkaa olla jo ajankohtainen.
Historiallinen seikkailu viihdyttää ja sivistää kaksin käsin
Phoenix Wright -sarja käynnistyy alusta historiallisella seikkailulla teollisen vallankumouksen temmellyksessä. Erinomainen tarina vie mennessään hitaasta temmosta huolimatta.
Diablo II: Resurrectedin serveriongelmat vihastuttavat faneja – "Nähdään taas huomenna uusien serveriongelmien sekä kopioi & liitä -tviittien merkeissä"
20 vuotta vanha peli, eikä yhteysongelmista ole päästy vieläkään eroon.
Aspyr paljasti kaksi Star Wars -klassikkopelipakettia Switchille ja PlayStation 4:lle
Yhteistyössä THQ Nordicin kanssa.
Korutonta laatua mukavuutta ja hyvää ääntä arvostaville – testissä EPOS H6PRO -pelikuulokkeet
EPOS H6PRO tarjoaa erittäin hyvin istuvan sekä hyvältä kuulostavan vaihtoehdon piuhallisia laatukuulokkeita harkitseville.
Apex Legendsin halloween-tapahtuma Monsters Within käynnistyy ensi viikolla
Apex Legendsin Monsters Within -erikoistapahtuma starttailee lokakuun 12. päivä, kertoo kehittäjä Respawn trailerin kera.