Mac

Uutinen

Oddworld: New 'n' Tasty saapuu vihdoin Wii U:lle

Alun perin vuonna 1997 aloitellutta Oddworld-sarjaa on päivitelty pikkuhiljaa tuoreemmalle konsoliraudalle. Nyt Oddworld: New 'n' Tasty on saapumassa muutaman kuukauden viiveellä myös Wii U:lle.

Iloisen ja tietämättömän Abe-otuksen edesottamuksia seuraileva New 'n' Tasty sisältää Wii U:lle ominaiseen tyyliin mahdollisuuden pelata GamePad-ohjaimen näytöltä. Muutoin versio on hyvin pitkälti sama, kuin kesällä nähty PS4- ja Xbox One -painos.

Jaakko Herranen
Uutinen

Indie-räiskintä Superhot sai julkaisupäivän

Omaperäisellä visuaalisella tyylillään ihmetystä herättänyt Superhot on saanut julkaisupäivän PC:llä. Xbox One -versio seuraa muutaman viikon jälkijunassa.

Superhot eroaa tavanomaisista räiskinnöistä varsin mielenkiintoisella aikamekaniikallaan. Vaihtelevaan tahtiin etenevä aika mahdollistaa esimerkiksi Matrix-tyyliset hidastetut kohtaukset. Pelin maksutonta, selaimessa pyörivää prototyyppiä voi testata täällä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sunless Sean Zubmariner-lisäosasta julkaistiin pelikuvaa

Failbetter ilmoitti jo lokakuussa kehittävänsä jatkoa Sunless Sealle. Nyt Lights in the Darkness -niminen video esittelee, mitä Zubmariner-lisäosa pitää sisällään.

Pelin kaksiulotteinen maailma saa syvyyttä valoista ja varjoista. Syvyysvaikutelmaa tarvitaan aikaisempaa enemmän, sillä Zubmarinerissa painutaan aaltojen alle sukellusveneeksi muuttuvalla laivalla. Merenpohjaan piirtyvät varjot paljastavat myös mahdollisia uhkia.

Sunless Sea on saatavilla PC:lle. Zubmarinerin julkaisupäivä ei ole tiedossa.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Mighty No. 9 viivästyy jälleen kerran

Keiji Inafunen kehittämä Mega Man -henkinen seikkailu Mighty No. 9 myöhästyy jälleen kerran.

Helmikuuksi uumoillun tasoloikinnan kolmas suurempi viivästyminen johtuu tällä kertaa yllättäviä haasteita tarjoavasta verkkokoodista. Ongelmien keskeiseksi syyksi mainitaan pelin laajahko alustavalikoima. Julkaisu olisi tarkoitus tuoda Windowsille, Macille, Linuxille, PlayStation Vitalle, PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle, Xbox Onelle, Wii U:lle ja 3DS:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Lovers in a Dangerous Spacetime ehtii PlayStation 4:lle ystävänpäiväksi

Asteroid Base on ilmoittanut Lovers in a Dangerous Spacetime -pelinsä saapuvan PlayStation 4:lle 9. helmikuuta. Julkaisu ehtii konsolille siis sopivasti ennen ystävänpäivää.

Lovers in a Dangerous Spacetimessa kahden pelaajan tehtävänä on ohjata avaruusaluksensa läpi erilaisten vaarojen, hallinnoiden samalla suojakilpiä ja aseita. Tarvittaessa toisen pelaajan voi korvata teköalykumppanilla.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Minecraft: Story Mode saapuu Wii U:lle

Telltalen episodimainen Minecraft: Story Mode pääsee alkuun pian myös Wii U:lla. Tammikuun 21. päivä ilmestyvän Order of the Stone -nimisen avausjakson voi ostaa erikseen tai osana loput neljä jaksoa sisältävää Season Passia.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Taktista silmää vaativa Door Kickers saa jatkoa

KillHouse Gamesin kehittämän Door Kickersin on vahvistettu saavan jatkoa.

Vuoden 2014 lokakuussa julkaistun pelin jatko-osa, Door Kickers 2: Task Force North, tulee keskittymään debyyttiosassa nähdyn SWAT-erikoisjoukkojen sijaan Yhdysvaltain sotilasryhmän taktikointiin Lähi-idässä. Tuoreen pelialueen- ja ryhmän mukana nähdään myös uusia aseita ja muita varusteita. Yksinpelikampanjan ohella jatko-osan tarinapuoli on mahdollista suorittaa myös yhteistyömoninpelin muodossa.

Henrik Savonen