iOS

Uutinen

Telltalen Guardians of the Galaxy käynnistyy huhtikuussa Tangled Up in Blue -episodin voimin

Telltale Gamesin näkemys Guardians of the Galaxystä saa ensimmäisen episodinsa huhtikuun 18. päivä. Aloitusosa on lainannut nimensä Bob Dylanin Tangled Up in Blue -klassikkokappaleelta.

Starlordin, Rocket-pesukarhun, Grootin ja kumppaneiden edesottamukset eivät perustu Marvelin elokuviin, vaan inspiraatiota on haeskeltu alkuperäisistä sarjakuvista. Ääninäyttelijöinä kuullaan esimerkiksi Friday Night Lightistä ja The Walking Deadista tuttua Scott Porteria sekä jokapaikanhöylä Nolan Northia.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kulttiklassikko Planescape: Torment ehostetaan PC:lle, Macille sekä mobiililaitteille (päivitetty)

Päivitys: Planescape: Torment Enhanced Edition julkaistaan 11. huhtikuuta Steamissa, GOG:ssa, Beamdogin omalla kauppapaikalla sekä myöhemmin Google Playssä sekä App Storessa. Ehostettu klassikko saa kylkeensä parinkymmenen euron hintalapun. Tarkempia tietoja voi lueskella pelin kotisivuilta.

Alkuperäinen uutinen: Klassista roolipelaamista tarjoileva Planescape: Torment saa ehostetun version PC:lle, Macille, Linuxille sekä iOS- ja Android-laitteille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Telltalen The Walking Dead saa jatkoa ensi viikolla – edellisistä episodeista yli kolme kuukautta

Joulukuussa kulkuaan aloitellut The Walking Dead: Season 3 saa pitkän odotuksen jälkeen kolmannen episodinsa 28. maaliskuuta.

Above the Law -nimellä kulkeva osa jatkaa tarinaa siitä, mihin joulukuussa ilmestyneet aloitusepisodit jäivät. Varmaa on, etteivät sarjan alusta saakka mukana roikkunut Clementine saati uusi tulokas Javier säästy hankalilta valinnoilta tälläkään kertaa.

Viiden episodin mittainen kolmas tuotantokausi on saatavilla PC:lle, Macille, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä iOS- ja Android-laitteille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Super Mario Run kirmaili vihdoin myös Android-käyttäjien ulottuville

Viime joulukuussa iOS-käyttäjille julkaistu Super Mario Run on saapunut vihdoin myös Android-pelaajien ulottuville.

Automaattisesti eteenpäin kirmailevan Marion hyppyyttämiseen keskittyvä Super Mario Run on kokeiltavissa maksutta – tosin ainoastaan kolmen kentän verran. Mikäli kaiken sisällön haluaa auki, lohkaisee peli budjetista noin kymmenen euron siivun. Super Mario Run on haalinut Play-kaupassa pääsääntöisesti kiittäviä arvioita keskiarvon huidellessa tällä hetkellä neljän tähden paremmalla puolella.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pokémon GO viettää vesifestivaalia – tarjolla myös tyylikäs Magikarp-hattu!

Viime kesänä hurjaan menestykseen kohonnut Pokémon GO viettää seuraavan viikon ajan vesiteemaista festivaalia.

Maat ja mannut vilisevät Water Festival -nimellä kulkevan tapahtuman ajan normaalia enemmän niin Magikarpeja, Squirtleja kuin Totodilejakin. Luonnollisesti myös vesistöjen äärellä viihtyvien taskumonnien kehittyneemmät muodot ovat bongattavissa tavallista vaivattomammin. Jotta tunnelma olisi täydellinen, voi oman avatarin pukea festivaalin aikana tyylikästäkin tyylikkäämpään Magikarp-hattuun.

Jaakko Herranen
Uutinen

Super Mario Run vipeltää Androidille ensi viikolla

Joulukuussa iOS-laitteilla julkaistu Super Mario Run kirmailee 23. maaliskuuta myös Android-käyttäjien ulottuville.

Super Mario Run ei ole tavanomainen Mario-tasoloikinta, vaan eteneminen tapahtuu suoraviivaisesti juoksemalla ja putkimiestä oikeissa paikoissa hyppyyttämällä. Peliä voi tahkota maksutta kolmen tason verran, täysversion lohkaistessa budjetista noin kymmenen euron siivun.

Super Mario Runin voi jo ennakkorekisteröidä Play-kaupassa.

Jaakko Herranen