Android

Uutinen

Super Mario Run kirmaili vihdoin myös Android-käyttäjien ulottuville

Viime joulukuussa iOS-käyttäjille julkaistu Super Mario Run on saapunut vihdoin myös Android-pelaajien ulottuville.

Automaattisesti eteenpäin kirmailevan Marion hyppyyttämiseen keskittyvä Super Mario Run on kokeiltavissa maksutta – tosin ainoastaan kolmen kentän verran. Mikäli kaiken sisällön haluaa auki, lohkaisee peli budjetista noin kymmenen euron siivun. Super Mario Run on haalinut Play-kaupassa pääsääntöisesti kiittäviä arvioita keskiarvon huidellessa tällä hetkellä neljän tähden paremmalla puolella.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pokémon GO viettää vesifestivaalia – tarjolla myös tyylikäs Magikarp-hattu!

Viime kesänä hurjaan menestykseen kohonnut Pokémon GO viettää seuraavan viikon ajan vesiteemaista festivaalia.

Maat ja mannut vilisevät Water Festival -nimellä kulkevan tapahtuman ajan normaalia enemmän niin Magikarpeja, Squirtleja kuin Totodilejakin. Luonnollisesti myös vesistöjen äärellä viihtyvien taskumonnien kehittyneemmät muodot ovat bongattavissa tavallista vaivattomammin. Jotta tunnelma olisi täydellinen, voi oman avatarin pukea festivaalin aikana tyylikästäkin tyylikkäämpään Magikarp-hattuun.

Jaakko Herranen
Uutinen

Super Mario Run vipeltää Androidille ensi viikolla

Joulukuussa iOS-laitteilla julkaistu Super Mario Run kirmailee 23. maaliskuuta myös Android-käyttäjien ulottuville.

Super Mario Run ei ole tavanomainen Mario-tasoloikinta, vaan eteneminen tapahtuu suoraviivaisesti juoksemalla ja putkimiestä oikeissa paikoissa hyppyyttämällä. Peliä voi tahkota maksutta kolmen tason verran, täysversion lohkaistessa budjetista noin kymmenen euron siivun.

Super Mario Runin voi jo ennakkorekisteröidä Play-kaupassa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nolan North ääntelehtii Rocket-pesukarhuna Telltalen Guardians of the Galaxyssä – kausi käynnistyy keväällä

Telltale Games on aloittelemassa Guardians of the Galaxy -episodipelinsä ensimmäistä kautta vielä tämän kevään aikana.

Viisiosainen seikkailu ei perustu Marvelin samannimiseen elokuvaan, vaan hakee inspiraatiotaan alkuperäisistä sarjakuvista. Tästä syystä myöskään valkokankailta tutut Chris Pratt, Bradley Cooper tai Vin Diesel eivät uusi tutuksi tulleita roolejaan peliversiossa. Telltale on pestannut ääninäyttelijöiksi puolituntemattomia suuruuksia – pakollista Nolan Northia lukuun ottamatta.

Jaakko Herranen